Merikaapelikiistan jatko selviää huomenna

Julkaistu: , Päivitetty:

Sähkömerikaapelia Venäjältä Suomeen puuhannut United Power -yhtiö tiedottaa perjantaina siitä, valittaako se kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksestä evätä kaapelin rakentamislupa.
Venäläisomisteisella United Power -yhtiöllä on valitusaikaa ensi maanantaihin saakka. 

– Lehdistötiedote on tulossa, vahvistaa United Powerin suomalaisneuvonantaja Kari Nars, mutta kieltäytyy kertomasta asiasta sen tarkemmin.

KTM hylkäsi merikaapelihankkeen joulukuussa ja perusteli päätöstään esimerkiksi sillä, että yhtiö ei pysty takaamaan häiriötöntä sähköntuontia ja toisaalta tuontisähkön lisääminen pienentäisi kotimaisella raaka-aineella tuotetun sähkön osuutta markkinoilla.

Ministeriön mielestä hanke ei myöskään ollut vastavuoroinen. Vaikka kaapeli itsessään menee kahteen suuntaan, niin Venäjänkin päässä olisi pitänyt olla avoin sähkömarkkina.

Venäläisomisteinen yhtiö oli päätökseen pettynyt. Nars ihmetteli tuolloin kotimaisuusperusteluja. Kaapeli olisi hänen mukaansa lisännyt tuontisähkön osuutta vain 20–22 prosenttiin.

Suomessa kantaverkkoyhtiö Fingrid oli tiukasti merikaapelia vastaan.

Fingrid perusteli asiaa muun muassa sillä, että kaapelin rakentaminen olisi vaatinut miljardi-investointeja kantaverkkoon. Osa teollisuudesta olisi kuitenkin ottanut halvan tuontisähkön mielihyvin vastaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    2. 2

      Ihottumaa, kutinaa ja väsymystä – lentoyhtiön univormut liitettiin outoihin vaivoihin

    3. 3

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    4. 4

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    5. 5

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    6. 6

      Melske Uberissa yltyy – hallituksesta lähti pitkäaikainen jäsen

    7. 7

      Ericsson osti kiinalaisen auringonnousun

    8. 8

      McDonald’s yrittää valloittaa ”viimeisen koskemattoman alueen”

    9. 9

      Frank Sinatra kutsui omiaan "Mary Janeksi"

    10. 10

      Vaarantaako Nesteen mielenilmaus lomamatkat? ”Lentoja jäänee lentämättä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    2. 2

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    3. 3

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    6. 6

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    7. 7

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    8. 8

      Ihottumaa, kutinaa ja väsymystä – lentoyhtiön univormut liitettiin outoihin vaivoihin

    9. 9

      Melske Uberissa yltyy – hallituksesta lähti pitkäaikainen jäsen

    10. 10

      Jopa miljardin dollarin kaupat – George Clooney myi tequilansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Hobby Hallista tehty paljon ilmoituksia kilpailu- ja kuluttajavirastolle – toimitusjohtaja myöntää ongelmat

    5. 5

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    6. 6

      Kovatuloisimpaan kymmenykseen pääsee 4 968 euron tuloilla – onko se paljon vai vähän?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    11. Näytä lisää