H&M alkaa sisustaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Ruotsalainen vaatejätti Hennes & Mauritz alkaa myydä kodintekstiilejä syksyllä, tuotemerkiksi tulee H&M Home. Yhtiö kertoi aikeistaan odotukset ylittäneen tuloksensa julkistamisen yhteydessä.


H&M Home aloittaa syksyllä kodintekstiilinmyynnin postimyyntinä. Katalogimyynti alkaa tulevana syksynä Pohjoismaissa ja Alankomaissa, samanaikaisesti Saksassa ja Itävallassa alkaa internet-myynti.

Hennes & Mauritzin toimitusjohtaja Rolf Eriksen esitteli jälleen kerran tuloksen, joka ylitti analyytikkojen odotukset. Viime vuodelta voittoa kertyi vajaat 1,2 miljardia euroa.

Vuoden 2006 viimeisen vuosineljänneksen tulos verojen jälkeen oli vajaat 419 miljoonaa euroa, ruotsalaisten tiedotusvälineiden mukaan kasvu ylitti analyytikkojen odotukset jopa 10 prosentilla. Liikevaihto puolestaan jäi hieman odotuksista, se kasvoi 8 prosentilla 2,1 miljardiin euroon.

– Syysmallisto on sisältänyt hienon valikoiman tuotteita ja se on otettu hyvin vastaan, tämä jatkui myös joulukuussa, kirjoittaa yhtiö raportissaan.

Suomessa H&M:n myynti kasvoi euroissa mitattuna 10 prosenttia viimeisellä vuosineljänneksellä, myynti kohosi vajaaseen 58 miljoonaan euroon. Koko vuoden aikana myynti kasvoi 11 prosentilla, vajaaseen 220 miljoonaan euroon.

Uusia liikkeitä avattiin viime vuonna Suomeen kuusi kappaletta.

Maailmanlaajuisesti H&M arvioi avaavansa 170 uutta myymälää tulevan vuoden aikana, tämä on 12,6 prosentin kasvu nykyisestä 1 345 myymälästä.

Vaatejätti jakaa keväällä osinkoa vajaat 1,3 euroa osakkeelta, yhteensä tämä on noin miljardin euron potti osakkeenomistajille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    2. 2

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    3. 3

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    6. 6

      Spiegel: Saksalaisilla autonvalmistajilla kartelli 1990-luvulta lähtien – sopivat myös dieseleiden päästöistä

    7. 7

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    8. 8

      Tutkimus piirtää karua kuvaa Postista: ”Haluan omaehtoisesti irtisanoutua, että en joudu kohtaamaan sitä nöyryytystä”

    9. 9

      Brexit-pako jatkuu: Dublin nappasi toisenkin jättipankin

    10. 10

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    2. 2

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    3. 3

      Tutkimus piirtää karua kuvaa Postista: ”Haluan omaehtoisesti irtisanoutua, että en joudu kohtaamaan sitä nöyryytystä”

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    6. 6

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    7. 7

      Näiden kesämökkien hinnat ovat usein pielessä

    8. 8

      Näin saat mökkisi arvon nousemaan – asiantuntijoiden 7 vinkkiä

    9. 9

      Spiegel: Saksalaisilla autonvalmistajilla kartelli 1990-luvulta lähtien – sopivat myös dieseleiden päästöistä

    10. 10

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Haluatko rikastua? Sijoitusguru kertoo, mitä tilillä makaaville rahoille kannattaisi oikeasti tehdä

    5. 5

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    6. 6

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    7. 7

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    8. 8

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    9. 9

      Bernerin ehdotus: 14 muutosta ajo-opetukseen – ”Tulee olemaan ajokorttiluokkia, joissa hinta voi puolittua”

    10. 10

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    11. Näytä lisää