Taulutelevisioiden hintaeroosio jatkuu

Litteiden televisioiden myynnin arvo nousi joulukuussa selvästi hitaammin kuin kauppoihin toimitettujen yksiköiden määrä, japanilaisen tutkimusyhtiö BCN Ltd:n tuoreesta raportista ilmenee. Kiristynyt kilpailu on johtanut hinnat jyrkkään laskuun myös Nousevan auringon maassa.
Japanissa joulukuussa myytyjen plasmatelevisioiden määrä kasvoi yli 75 prosenttia vuoden takaisesta. Samaan aikaan lcd-televisioiden määrä kohosi yli 37 prosenttia, kuluttajaelektroniikan kauppiailta tietonsa keräävä BCN arvioi.

Sen sijaan taulutelevisioiden myynnin arvo nousi vaatimatonta tahtia. Sekä plasmatelevisioiden että lcd (liquid crystal display) -laitteiden myynnin kasvu jäi reippaasti alle 30 prosentin joulukuussa verrattuna vuoden takaiseen.

Japanilainen talouslehti Asahi Shimbun pitää kehitystä selvänä merkkinä litteiden televisioiden hintaeroosiosta. Samalla lehti esittää huolensa tv-valmistajien tulosten kehityksestä.

Heikentyneet näkymät ovat pakottaneet litteiden televisioiden valmistajat litistämään myös aiemmin ilmoitettuja, kunnianhimoisia investointisuunnitelmiaan. Esimerkiksi korealais-hollantilainen LG Philips LCD kertoi jo kesällä, että se kutistaa investointejaan lähes kolmanneksella.

Sharpilla järein lcd-näyttö

Toisaalta niin sanottujen kahdeksannen sukupolven litteiden näyttöjen eteneminen terävöittää kilpailua ja pakottaa laitevalmistajat avaamaan yhä uusia tuotantolinjoja.

Esimerkiksi japanilainen Sharp esitteli kehittämänsä 108-tuumaisen lcd-television CES-messuilla Las Vegasissa, kuten Digitoday viime viikolla kertoi.

Uusia ja yhä suurempia plasmanäyttöjä ovat esitelleet myös eteläkorealainen Samsung ja japanilainen Matsushita. Panasonic -tuotemerkillään ponnistava Matsushita on maailman suurin plasmanäyttöjen valmistaja.

Ainakin kuluttajat ovat hyötyneet taulutelevisioiden hintojen alenemisesta. Monissa maissa, myös Suomessa, litteät televisiot olivat joulukaupassa yksi kuluttajaelektroniikan hittituotteista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    5. 5

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    6. 6

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    7. 7

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    8. 8

      Etla: Tasa-arvo-ongelmat alkavat heti työurien alusta

    9. 9

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    10. 10

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    3. 3

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    4. 4

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    5. 5

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    6. 6

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    7. 7

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    8. 8

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    9. 9

      Euroja on enemmän kuin ikinä – jos summa olisi Suomella, valtion rahoitus olisi turvattu vuosisadoiksi

    10. 10

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää