Kirjoja mieluummin silmäillään kuin ostetaan verkossa

Julkaistu: , Päivitetty:

Verkkokaupan hyvä tunnettuus tai suuri käyttäjämäärä ei aina korreloi verkkokaupankäynnin volyymin kanssa, kertoo Taloustutkimuksen Web & Mobile Tracking -tutkimus.
Kun osassa verkkokaupoista ostoksia oli tehnyt puolen vuoden aikana vierailleista jopa yli puolet, monessa ostopäätökseen päätyi selvästi alle kymmenen prosenttia. Moni verkkokauppa näyttäisikin palvelevan kuluttajia enimmäkseen tuotetiedon tarjoajana ennemmin kuin ostopaikkana, Taloustutkimus ynnää.

Tutkituille verkkokaupoille laskettiin ostajien osuus vierailijoista -tunnusluku, joka ilmaisee, kuinka suuri osa sivustolla puolen vuoden aikana vierailleista oli myös ostanut sieltä ainakin kerran tuona aikana.

Esimerkiksi tutkituilla nettikirjakaupoilla ostaneiden osuus kävijöistä oli kymmenestä viiteentoista prosenttia. Ainakin kahdeksan kymmenestä vierailijasta vieraili siis näissä verkkokaupoissa ostamatta niistä puolen vuoden aikana mitään.

Parhaimmillaan ostajien osuus kävijöistä -tunnusluku nousi yksittäisellä verkkokaupalla 40-50 prosentin paikkeille. Parhaan ostoprosentin verkkokauppojen joukosta löytyvät muun muassa CDON, H&M ja Veikkaus.

Ulkomaisten Amazonin ja eBayn tunnusluvut ovat suurin piirtein samalla tasolla kuin kotimaistenkin verkkokauppojen. Esimerkiksi Amazonissa puolen vuoden aikana käyneistä joka neljäs on päätynyt ostamaan jotakin – kääntäen siis kolme neljästä vain selasi tuotetietoja.

Tuoli kannattaa koeistua

Verkon rooli tiedonhaku- ja ostospaikkana vaihtelee hyvin paljon riippuen tuoteryhmästä. Erilaisia matka- ja pääsylippuja internetin käyttäjät ostavat jo mieluummin internetistä kuin muualta, kun taas kosmetiikkaostoissa internetin käyttäjätkin suuntaavat mieluummin perinteiseen kauppaan kuin internetiin.

Huonekaluhankinnoissa peräti kolme neljästä etsii mielellään tuotetietoa netistä, mutta ostotapahtuman lähes kaikki hoitaisivat lopulta mieluiten perinteisessä liikkeessä.

Taloustutkimus tutki loppuvuodesta 2006 laajalti suomalaisten internetin käyttäjien verkko-ostamista osana Web & Mobile Tracking -tutkimusta. Internet-paneelitutkimuksen vastaajina oli noin neljätuhatta internetiä viikoittain käyttävää suomalaista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    10. 10

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    4. 4

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    7. 7

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    10. 10

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää