Projektin vetäjät ylikuormittuvat it-alalla

Julkaistu: , Päivitetty:

It-projektipäälliköiden arki on hektistä: seitsemän kymmenestä projektin vetäjästä kokee työnsä stressaavaksi.
Monen projektinvetäjän mielestä hankkeen hallinnointiin kuluu aivan liikaa aikaa, kun taas oman osaamisen kehittämiseen aikaa ei juuri jää. Yhä haasteellisemmasta arjesta tietotekniikkaprojektien parissa kertoo Projektplatsen-yrityksen maanantaina julkaisema tutkimus.

Projektplatsenin mukaan kolme kymmenestä it-projektipäälliköstä kokee oman koulutuksensa riittämättömäksi ja neljällä kymmenestä ei ole projektien johtamiseen liittyvää koulutusta. Vain joka neljännellä on erityinen it-projektipäällikön koulutus. Kolme neljästä kokee, että aikaa oman osaamisen kehittämiseen on liian vähän.

Arjen haasteet painavat it-projektipäälliköitä niin, että jopa seitsemän kymmenestä tuntee olonsa työssä stressaantuneeksi. Puolet projektien vetäjistä sanoo tekevänsä ylitöitä ainakin kahdesti viikossa, 14 prosenttia päivittäin.

– Näyttää siltä, että it-projektipäälliköt kaipaisivat enemmän tukea työssään muun muassa osaamisen kehittämisen ja jatkokoulutuksen, mutta myös työtä tehostavien projektityökalujen muodossa, Projektplatsenin toimitusjohtaja Pelle Hjortblad toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    3. 3

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    4. 4

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    5. 5

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    6. 6

      Saksa: EU saattaa asettaa autonvalmistajille kiintiöt sähköautoille

    7. 7

      Asumistukiin palaa jo liki 2 miljardia vuodessa – summa uhkaa kasvaa lisää

    8. 8

      Kyberhyökkäys kävi kalliiksi varustamojätille: hintalappu satoja miljoonia

    9. 9

      Suositusnoston saanut YIT nousi jyrkästi, Savo-Solar rojahti

    10. 10

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    3. 3

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    4. 4

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    5. 5

      Maailman rikkain mies teki salaperäisen lahjoituksen – peräti 4,6 miljardia dollaria

    6. 6

      Asumistukiin palaa jo liki 2 miljardia vuodessa – summa uhkaa kasvaa lisää

    7. 7

      Näkökulma: Sijoittajien hurja tuolitanssi – jäätkö sinä ilman tuolia, kun soitto sammuu?

    8. 8

      Netflixin perustajalla on hurja suunnitelma: maksa 10 dollaria kuussa, käy elokuvissa joka päivä

    9. 9

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    10. 10

      Paisuvista talletuksista tuli ongelma Danskelle – ei halua suurimpien asiakkaidensa talletuksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    6. 6

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    9. 9

      Veturimiesten lakko kärjistyy – kuljetusalan liitot uhkaavat tukitoimilla

    10. 10

      Maailman rikkain mies teki salaperäisen lahjoituksen – peräti 4,6 miljardia dollaria

    11. Näytä lisää