Laajakaista kärsii kilpailuongelmista Pohjolassa

Kaikissa Pohjoismaissa laajakaistan tukkumarkkinoiden perinteiset toimijat on velvoitettu avaamaan verkkonsa, mikä mahdollistaa kilpailevien palveluntarjoajien pääsyn markkinoille. Pohjoismaiden tukkumarkkinoilla on kuitenkin edelleen merkittäviä kilpailuongelmia, Viestintävirasto korostaa.
Tukkuhinnoista erityisesti tilaajayhteyksien kytkentämaksut ovat Pohjoismaissa huomattavasti EU:n keskimääräistä tasoa korkeammat. Korkeimpia kytkentämaksut ovat Suomessa.

Tukkumarkkinoiden kilpailua on vääristänyt myös kilpailevien operaattoreiden syrjintä muun muassa toimitusajoissa ja tarjonnan muissa ehdoissa. Markkinoilla on todettu myös niin sanottuja hintaruuviongelmia, joissa perinteisen verkkoyrityksen tukkuhinnoittelu vaikeuttaa kilpailevien yritysten tuloa markkinoille.

Tiedot ilmenevät Norjan, Ruotsin, Suomen ja Tanskan viestintäviranomaisten tekemästä raportista (pdf), jossa selvitetään Pohjoismaiden laajakaistamarkkinoidenrakenteita ja hintatasoa. Raportissa vertaillaan myös eri maiden tietoyhteiskuntapoliittisia tavoitteita ja toimialan erityissääntelyä.

Nousua ja laskua Suomen hinnoissa

Laajakaistapalvelujen markkinoiden rakenteessa ja hinnoissa on eroja Pohjoismaiden välillä. Ruotsissa ja Suomessa vähittäishinnat ovat neljästä Pohjoismaasta edullisimpia yhteyden nopeudesta riippumatta. Suomessa hitaimpien yhteyksien vähittäishinnat kääntyivät kuitenkin vuonna 2006 nousuun, mutta nopeiden yhteyksien hinnat laskivat edelleen.

Ruotsissa nopeat laajakaistayhteydet ovat olleet suositumpia kuin vertailumaissa, yli puolella laajakaista-asiakkaista on käytössään yli kahden megabitin siirtonopeuden mahdollistava yhteys. Suomessa ja Tanskassa vastaava luku on noin kolmekymmentä prosenttia ja Norjassa noin viisitoista prosenttia.

Islanti ja Tanska Suomen edellä

Laajakaistayhteyksien suosio on kasvanut kaikissa Pohjoismaissa nopeasti viime vuosina. Raportin mukaan kaikki Pohjoismaat ovat laajakaistalevinneisyydeltään maailman tilastojen kärkipäässä, ja Pohjoismaista Suomen edellä ovat Islanti ja Tanska.

Pohjoismaissa perinteistä puhelinverkkoa hyödyntävät dsl-yhteydet ovat suosituin internet-yhteystyyppi. Myös kaapeli-tv-verkossa toteutetut laajakaistayhteydet ovat suosittuja, mutta kaapeliverkkojen kattavuus on tyypillisesti pienempi kuin puhelinverkkojen.

Uusista teknologioista erityisesti valokuidulla toteutetut yhteydet ja langattomat laajakaistaratkaisut ovat yleistymässä. Suomessa valokuidulla toteutettujen yhteyksien osuus on vielä varsin vähäinen, kun taas Ruotsissa jo lähes kymmenessä prosentissa kotitalouksista on käytössä nopean siirtonopeuden mahdollistava kuituyhteys.

Myös Tanskassa paikalliset sähköyhtiöt ovat investoimassa kuituverkkoihin ja niistä odotetaan piristystä markkinoille.

Langatonta laajakaistaa tarjotaan tulevaisuudessa erityisesti langattomissa liityntäverkoissa, mutta myös 3G-matkapuhelinverkoissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Etla: Tasa-arvo-ongelmat alkavat heti työurien alusta

    7. 7

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    8. 8

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    9. 9

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    10. 10

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    3. 3

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    4. 4

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    5. 5

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    6. 6

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    7. 7

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    8. 8

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    9. 9

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    10. 10

      Euroja on enemmän kuin ikinä – jos summa olisi Suomella, valtion rahoitus olisi turvattu vuosisadoiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää