Siruvalmistaja povaa halpakännyköiden kiihkeää myyntiä

Julkaistu: , Päivitetty:

Matkapuhelinten toimitukset lisääntyvät kännykkäsiruvalmistaja Texas Instrumentsin (TI) arvion mukaan tänä 10–20 prosenttia. Erityisesti halpojen kännyköiden kauppa näyttää lupaavalta.


Maailman suurin matkapuhelinsirujen valmistaja ennustaa tämän vuoden matkapuhelintoimitusten määräksi 1,1–1,2 miljardia. Viime vuonna myytiin miljardi kännykkää.  

TI:n Aasian-toimintojen johtaja Terry Cheng kertoi, että yhtiö on marras–joulukuusta lähtien toimittanut suuret määrät siruja halpoja puhelimia varten.
Toimitukset kasvattavat TI:n liiketoimintaa huomattavasti tänä vuonna, uskoo Cheng. 

Lisää viitteitä nähdään jo maanantaina, jolloin TI julkaisee viime vuoden viimeisen neljänneksen tuloksensa. Viime vuoden lopulla yhtiö antoi loppuvuotta koskevan tulosvaroituksen. 

Cheng myös arvioi, että puolijohdemyynnin alamäki taittuisi tämän vuoden ensimmäisellä tai toisella neljänneksellä. Hän ei kuitenkaan usko suureen noususuhdanteeseen. 

Analyytikot ovat odottaneet, että puolijohdealan nousu alkaisi toisella vuosineljänneksellä pc- ja viihdelaitteiden sirujen tilausten ansiosta. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    2. 2

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    3. 3

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    4. 4

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    5. 5

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    6. 6

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    7. 7

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    8. 8

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    9. 9

      Tulevaisuusprofessori neuvoo, miten tekoälyn aiheuttama massatyöttömyys voidaan välttää

    10. 10

      Jättilasku – nämä talot hajoavat ennen aikojaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    2. 2

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    3. 3

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    4. 4

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    5. 5

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    6. 6

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    7. 7

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    8. 8

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    9. 9

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    10. 10

      70-luvulla tehtiin kurjimmat talot – milloin parhaat?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää