Kolumni: Sekavaa hallintoa

Julkaistu:

TeliaSoneran ylimääräinen yhtiökokous uusi railakkaasti yhtiön hallituksen. Viisi hallituksen jäsentä lensi näyttävässä kaaressa ulos. Muutos oli iso, mutta omistajan perustelut julkisuudessa olemattomia.
Sen sijaan valistuneita arvauksia perusteluista on. Pääsyynä pidetään, että Ruotsin uusi porvarihallitus haluaa muuttaa TeliaSoneran hallituksen mieleisekseen ja siirtää demarien luottohenkilöt syrjään.

Nimityskomiteaan kuuluvalla suursijoittajalla Christer Gardellillakin on luultavasti sormensa pelissä.

Arvailut vaikuttavat uskottavilta. Varsinkin kun muutoksilla oli niin kiire, että tarvittiin ylimääräinen kokous kolmea kuukautta ennen normaalia yhtiökokousta.

Sille ei voi kuitenkaan mitään, että niukka linja pitää yllä mielikuvaa TeliaSoneran tempoilevasta omistajaohjauksesta.

Suomen kansallisoopperan pääjohtaja Erkki Korhonen on ollut oopperatalon henkilöstön silmätikkuna jo pitkään. Ei ihme, sillä oopperatalo on sellainen sekamelska kymmeniä työehtosopimuksia sekä taiteellista kunnianhimoa ja kateutta, että todennäköisesti tehtävää ei pysty ilman julkista kohua hoitamaan.

Sitä paitsi media on antanut taiteilijoiden kritiikille avokätistä sivustatukea, ja mielikuva huonosti johdetusta oopperasta on piintynyt julkisuuteen.

Asiaa voisi katsoa myös johtamisen näkökulmasta. Miksi oopperan hallituksessa täytyy olla oopperafaneja? Voisihan siellä olla talous- ja hallintoammattilaisia, jotka katsovat, että toimivalla johdolla on työrauha ja taloudelliset tavoitteet toteutuvat.

Ei hallituksen tarvitsekaan kiinnostua esitysten miehityksistä, ohjelmistosta tai markkinoinnista. Siksi on johto ja ammattitaitoinen henkilöstö.

Opetusministeriö voisi miettiä tätä näkökulmaa valitessaan uuteen hallituksen enemmistön jäsenistä. Nyt on oikea hetki palauttaa oopperaankin hyvä hallinto, governance.

Julkisten laitosten hallintoelimiin pyrkii henkilöitä, joiden keskeinen halu on puuttua laitoksen toimintaan, ei pitää huolta toiminnan edellytyksistä ja antaa johdolle selkeät toimintalinjat.

Hyvä esimerkki on Yle ja sen hallintoneuvosto. Ylen hallitusta on saatu jo kammetuksi oikeaan suuntaan, mutta hallintoneuvostolla on vielä aivan liian paljon sanottavaa yhtiön toimintaan.

Ja millaista sanottavaa: ensin moititaan yhtiön johtoa pienimmästäkin saneerauksesta ja sitten hyväksytään kuitenkin toimintamallit.

Tämän lehden sivuilla 22–23 Perloksen toimitusjohtaja Matti Virtanen kertoo, kuinka hänelle valkeni yhtiön tilanne lopulta aivan viime tunteina ennen hallituksen kokousta. Yllättävää, että pörssiyhtiössäkin voi käydä näin. Tässä on tainnut pettää yhtiön sisäinen hallinto.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    2. 2

      Pörssiin pyrkivän Silmäaseman markkina-arvo selvisi

    3. 3

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    4. 4

      G7-kokous alkaa tänään – Trumpille luvassa epämiellyttäviä keskusteluja

    5. 5

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    6. 6

      Suomi ja Venäjän sopuun – lentoja Helsingin ja Moskovan välillä voidaan lisätä

    7. 7

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    8. 8

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    9. 9

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    10. 10

      Fortum myy puolalaisen kaasunjakelu­yhtiönsä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    4. 4

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    5. 5

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    6. 6

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    7. 7

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    8. 8

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    9. 9

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    10. 10

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    11. Näytä lisää