Lännen Tehtaat pakittaa bioetanolihankkeessa

Lännen Tehtaat kertoo peruuttavansa bioetanolihankkeen, josta yhtiö tiedotti viime vuoden huhtikuussa.
Yhtiön selvitysten mukaan Länsi-Suomen alueella on Suomen parhaat edellytykset polttoaine-etanolin tuotantoon, mutta yhtiö ei kuitenkaan toteuta suunnitelmaansa aiotulla tavalla. 

Investoinnin kokonaiskustannusarvio oli noin 55 miljoonaa euroa. Lännen Tehtaat kertoo tiedotteessaan kuitenkin olevansa valmis harkitsemaan vähemmistöosakkuutta Säkylään sijoittuvaan etanolitehtaaseen ja yhtiö on myös valmis osallistumaan hankkeeseen tarjoamalla tuotantolaitokselle hyvät sijoittumisedellytykset.

Päätös perustuu yhtiön strategiseen linjaukseen keskittyä elintarvikeliiketoimintaan ja liittyy tänään julkistettuun kauppaan, jossa yhtiö myy enemmistön Suomen Rehusta ja Avanasta SOK:n tytäryhtiö Hankkija-Maataloudelle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    3. 3

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    4. 4

      ”Ääritunnelmat” vaihtuivat helpotukseen – pitkät korot voivat nousta ja euro vahvistua

    5. 5

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    6. 6

      Pääekonomisti: Ranskan päätöksillä paljon väliä suomalaisille

    7. 7

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    8. 8

      Euroopan pörsseissä reipasta nousua – Macronin pääsy toiselle kierrokselle siivittää kursseja

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    4. 4

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    5. 5

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    6. 6

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    7. 7

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    8. 8

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    9. 9

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    10. 10

      Pääekonomisti: Ranskan päätöksillä paljon väliä suomalaisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    4. 4

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    10. 10

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    11. Näytä lisää