Matkojen äkkilähdöt ovat kortilla

Julkaistu: , Päivitetty:

Talven sateisuus on aiheuttanut sen, että kaikki matkat käyvät nyt kaupaksi. Äkkilähtöjä ei juuri jää myyntiin.
Aurinkorantojen lämpö ja Alppien lumet houkuttelevat nyt suomalaisia. Talven huonot säät Suomessa ovat saaneet aikaan sen, että matkat myyvät erittäin hyvin.

Valmismatkojen järjestävät myöntävät auliisti, että huonoilla keleillä on vaikutusta.

– Kyllä myynnissä näkyy säälisä viime vuoden myyntiin verrattuna, sanoo Tjäreborgin tiedottaja Arja Pucilowski.

– Olemme myyneet nyt enemmän talvimatkoja kuin viime vuonna tähän aikaan. Ja varsinaisesti nyt on jo kesämatkojen myyntisesonki, hän jatkaa.

Samansuuntainen on muidenkin viesti. Finnmatkojen viestintäpäällikkö Anu-Eveliina Mattila kertoo, että sään vaikutus myyntiin alkoi näkyä joulukuussa.

– Nyt voi sanoa, että ihan kaikki käy kaupaksi. Viime hetken äkkilähtöjä ei juuri jää myyntiin asti, Mattila sanoo.

Aurinkomatkojen kaupallinen johtaja Tuomo Meretniemi puolestaan sanoo, että joulun välipäivistä asti myynti on ollut hurjaa.

– Kauppa käy kyllä tosi hyvin. Kaikki menee, hän myhäilee.

Suomalaisten suosikkikohde on yhä Kanariansaaret, sinne suuntaa lähes puolet valmismatkalaisista.

Kotimaan vähälumisuus aiheuttaa myös sen, että Alppien kohteet ovat varsin kysyttäjä.

– Meidän Sun&Ski-matkoistamme iso osa myydään etukäteen, mutta kyllä sää tähänkin vähän vaikuttaa, sanoo Aurinkomatkojen Meretniemi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    2. 2

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    8. 8

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    9. 9

      Ilmainen porno palaa televisioon

    10. 10

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    11. Näytä lisää

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    5. 5

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    8. 8

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    11. Näytä lisää