Kolumni: Akvaarioelämää

Julkaistu: , Päivitetty:

Netissä kerran julkistamaansa tietoa on hankala kokonaan poistaa, vaikka asia myöhemmin kaduttaisi, muistuttaa Jyrki Kasvi.

Me jätämme digitaalisia jälkiä joka paikkaan. Teleoperaattori tietää, missä me liikumme ja kuka on meidän vieressämme; kauppaketju muistaa, kuinka monta mäyräkoiraa me kannoimme mökille viime kesänä; Amazon tietää meidän harrastavan poliittisesti epäkorrektia kirjallisuutta.

Uudempiin nokialaisiin saa jo henkilökohtaisen paikkatietopalvelun, Jaikun beta-version. Onhan se kätevää, kun kaverit voivat katsastaa netistä, missä mies luuraa. Mutta puoliso voi perjantai-iltana ihmetellä, miksi paikannuspalvelu on kytketty pois päältä juuri tänään.

Vai onko Jaikuun suunnitteilla toiminto, jolla omat tietonsa saa tilapäisesti väärennettyä? Ei sillä että kukaan sellaista palvelua myöntäisi tarvitsevansa.

Tietoyhteiskunnasta on tulossa jakamisen kulttuuri, jossa yksityisen ja julkisen rajat määritellään uudelleen. Jopa oma sijainti ollaan valmiita julkaisemaan koko maailmalle.

Jakolinja kulkee sukupolvien välillä. Vanhemmat ovat ihmeissään, kun lasten ja nuorten sosiaalinen elämä siirtyy Habbo Hotellin ja IRC-Gallerian kaltaisiin virtuaaliyhteisöihin, joiden kulttuuria he eivät ymmärrä.

Erityisesti vanhempia hämmentää kaiken julkisuus. Jos haluaa tietää, mitä jälkikasvu on puuhannut perjantai-iltana, sitä ei kannata kysyä aamiaispöydässä vaan käydä IRC-Galleriassa vilkaisemassa päiväkirjaa, jossa kaikki kerrotaan kuvien kera. Moni on joutunut vaihtamaan vanhempiensa selville saaman nikin, koska omat vanhemmat ovat maailman 1 091 730 861 netin käyttäjästä ne kaksi, jotka eivät saa kaikkia kuvia nähdä.

Muutaman vuoden kuluttua kaikki meistä eivät kuitenkaan halua muistaa olleensa joskus ihqun nuoria. Erään 1990-luvun lopulla käyttämäni sivuston ylläpitäjästä tehtiin äskettäin rikosilmoitus, koska yksi sivujen käyttäjistä koki omien sivujensa nyt loukkaavan kunniaansa.

Pyyntö omien tietojen ja kuvien poistamisesta olisi varmaan ollut rikosilmoitusta helpompi tapa toimia, vaikka eihän siitäkään mitään hyötyä olisi ollut. Kun jotain on kerran julkaissut verkossa, sitä ei saa sieltä enää koskaan pois. Jonkin arkistopalvelimen uumenissa nekin sivut edelleen ovat.

Kirjoittaja:

ITviikon kolumnisti Jyrki J.J. Kasvi on Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus Tieken tutkimus- ja kehittämisjohtaja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    3. 3

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    6. 6

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    9. 9

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    10. 10

      Jopa miljardin dollarin kaupat – George Clooney myi tequilansa

    11. Näytä lisää

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    10. 10

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    6. 6

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    7. 7

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    8. 8

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    9. 9

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää