Tietoenator julkaisi tulosvaroituksen

Tietoenatorin viime vuoden liikevoittoprosentti jää tavoitteita heikommaksi.
Tietoenator ilmoittaa, että sen jatkuvien toimintojen liikevoittoprosentti jää aiemmin arvioidusta. Lisäksi kannattavuus on jäänyt viimeisellä neljänneksellä odotettua heikommaksi.

Alustavien tietojen mukaan jatkuvien toimintojen liikevaihto kasvoi viime vuonna noin viisi prosenttia noin 1 646 miljoonaan euroon. Liikevaihto vastaa yhtiön odotuksia.

Jatkuvien toimintojen liikevoitoksi ilman myyntivoittoja arvioidaan noin 112 miljoonaa euroa, joka vastaa 6,8 prosentin liikevoittoa. Tietoenator ohjeisti lokakuussa, että viime vuoden liikevoiton ennakoidaan kasvavan noin kahdeksan prosenttia.

Yhtiön mukaan neljännen vuosineljänneksen kannattavuus oli odotettua heikompi, mikä johtui muun muassa oletettua korkeammista kustannuksista.

– Vuosi ei päättynyt odotustemme mukaisesti. Investoimme merkittävästi kansainvälistymiseen, tarjontamme kehittämiseen, markkinointiin ja brändin rakentamiseen. Samanaikaisesti vastassamme oli tiukka hintakilpailu, johon vastasimme investoimalla omiin matalan kustannustason osaamiskeskuksiin,
Tietoenatorin toimitusjohtaja Pentti Heikkinen sanoi yhtiön tiedotteessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    2. 2

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    3. 3

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    4. 4

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    5. 5

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    6. 6

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    7. 7

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    8. 8

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    9. 9

      Eduskunta hyväksyi taksiliikenteen avaamisen kilpailulle

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    8. 8

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    9. 9

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    10. 10

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    11. Näytä lisää