Iittala voisi vetää piensijoittajia

Designyhtiö Iittala selvittää listautumista Helsingin pörssiin. Aika listautumiselle voisi olla otollinen, arvioi Suomen Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sirkka-Liisa Roine.
Kodintuotteistaan ja muotoilustaan tunnettu designyritys Iittala ilmoitti tiistaina selvittävänsä listautumista Helsingin pörssiin. Toimitusjohtaja Tero Vähäkylän mukaan selvitys tehdään nopeasti, mutta muutkin vaihtoehdot ovat vielä avoinna.

– Sekin on mahdollista, että jatketaan näin tai että myydään kolmannelle osapuolelle. Kosiskeltu meitä ei ole, Vähäkylä sanoi tiistaina tiedotustilaisuudessa.

Aika listautumiselle voisi olla otollinen. Suomen Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sirkka-Liisa Roine arvioi, että kotitaloudet voisivat mielellään sijoittaa tuttuun yritykseen, jonka tuotteet he tuntevat.

– Kotitaloudet sijoittavat enemmän tunteella kuin muut sijoittajat. Uskon, että kiinnostusta olisi, varsinkin kun uusista listautujista on ollut pulaa, Roine sanoo.

– Iittala on lisäksi yritys, jonka tuotteita ihmiset ymmärtävät. Sillä on piensijoittajalle merkitystä, että he ymmärtävät sekä yrityksen toiminnan että tuotteet, hän jatkaa.

Nykyisistä pörssiyhtiöistä Iittalaa on helpoin verrata Marimekkoon – tuotteet ovat kansalle tuttuja. Jos listaus toteutuu, kansa pääsee omistamaan muun muassa Aalto-maljakoita, Arabian Teema-astiasarjaa ja Oiva Toikan lasilintuja.

Viime vuosi oli Iittalalle hyvä. Tuloksen yhtiö julkistaa vasta helmikuun puolivälissä, mutta jo nyt kerrottiin, että liikevaihto kasvoi viime vuonna 13 prosenttia.

– Kaksinumeroinen myynninkasvu on erinomainen saavutus. Olemme erittäin ylpeitä, Vähäkylä sanoi.

Kotimarkkinoilla myynti kasvoi 10 prosenttia, ulkomailla 28.

Johdolla on iso siivu Iittalasta

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    2. 2

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    3. 3

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    4. 4

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    5. 5

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    8. 8

      Nordean palvelut nurin pitkälle iltaan – käteistä ei nouse eikä verkkopankkiin pääse

    9. 9

      Britannia ei ole tänään tuottanut yhtään hiilienergiaa – ensimmäistä kertaa yli sataan vuoteen

    10. 10

      Wahlroos yksityistäisi veden ja neuvoo lapsenteossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    3. 3

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    4. 4

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    5. 5

      Nordean palvelut nurin pitkälle iltaan – käteistä ei nouse eikä verkkopankkiin pääse

    6. 6

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    7. 7

      Nordean kortit eivät toimi sunnuntaina – pankkiautomaateilla on jo jonoa

    8. 8

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    9. 9

      Ikea-johtaja: Lihapullat ovat parhaita sohvamyyjiämme

    10. 10

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    2. 2

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    3. 3

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    4. 4

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    9. 9

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    10. 10

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    11. Näytä lisää