Markkinakommentti: Perlos jäi Aasian jalkoihin

Suomalaiset elektroniikan sopimusvalmistajat ovat viime vuodet tarponeet suossa. Aasialaisten kilpailijoiden rynnistys näyttää näivettävän tämän teollisuudenalan Euroopan kehittyneissä teollisuusmaissa.
Maanantaina Perlos antoi tulosvaroituksen ja kertoi saneerauksesta. Yhtiön toiminta saattaa lakata kokonaan Suomessa, kun kännykän muoviosia valmistava yhtiö satsaa tuotantoon Aasiassa. Tuotantoa kasvatetaan Kiinassa ja Intiassa, missä kysyntä kasvaa eniten.

Sijoittajat ottivat uutisen vastaan varsin rauhallisina. Perloksen kurssi laski vain reilut puolitoista prosenttia. Maanantaina Perlosta enemmän laskivat tulosvaroittajat Basware ja PKC Group.

Tuotannon siirtäminen halvempien kustannusten maihin on tragedia Perloksen suomalaisille työntekijöille, mutta pääoman tuottoa vahtaavien sijoittajien mielestä oikea toimenpide.

Teknohuuman aikana Nokian alihankkijat olivat sijoittajien himoitsemia kasvuyhtiöitä. Kuplan puhjettua alan yhtiöiden kyyti on ollut kylmää.

Moni analyytikko epäili teknohuuman aikanakin alihankkijoiden kykyä säilyttää tuloskuntonsa siinä vaiheessa, kun pääasiakas Nokia haluaa turvata oman kannattavuutensa. Alihankkijat ovat yllättäneet sijoittajat kerta toisensa jälkeen tulosvaroituksilla.

Alihankkijoiden liiketoiminnan ennustaminen on osoittautunut hyvin haastavaksi. Ulkopuolisen on vaikea arvioida, miten tiukalle pääasiakas ruuvin haluaa kiristää.

Kännykkämallit vaihtuvat tiuhaan. Alihankkija joutuu investoimaan uuteen tuotantolinjaan ilman täyttä varmuutta siitä, kuinka kauan asiakas kyseisen mallin kuoria ostaa.

Kurssihistoriaa tarkastelemalla voi todeta jälkiviisaasti Perloksen viimeisimmän alamäen alkaneen vuonna 2005. Vuoden 2004 lopussa yhtiön kurssi vielä nousi iloisesti, mutta kääntyi pian selvään laskuun.

Elektroniikan valmistajien osakkeita seuraava Stoxx-toimialaindeksin ja Perloksen tiet erkanivat tuolloin. Perloksen kurssin trendi on selvästi laskeva, mutta toimialan osakkeet ovat keskimäärin nousseet.

Taiwanilaiselle Foxconn Technologylle vuosi 2005 oli myös käännekohta, mutta eri suuntaan. Tuolloin tämän suuren sopimusvalmistajan osakekurssi lähti entistä rivakampaan nousuun.

Perloksen ja Foxconnin vertailu kuvastaa alan suurta murrosta. Vanhan Euroopan yhtiöt jäävät aasialaisten jalkoihin.

Tuotannon siirtäminen Kiinaan ja Intiaan ei tietenkään takaa Perlokselle parempaa tulevaisuutta. Pienen eurooppalaisen yhtiön voi olla vaikea enää tässä vaiheessa asettua Aasiaan.

Ehkä Perlos saa uudelleenjärjestelyillä tuloksen hetkeksi paremmaksi, jolloin suurempi kilpailija voisi ostaa yhtiön. Foxconnhan osti Eimon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teuvan Siwa sulki ovensa – sokea Pekka murehtii, miten pärjää uudessa kaupassa

    2. 2

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    3. 3

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    6. 6

      Suursijoittaja kehuu talouden vetoa – ”Yllättävintä on ollut euroalueen pirteä kasvu”

    7. 7

      UPM yllätti tulosparannuksella – kysyntä oli hyvä etenkin Aasiassa

    8. 8

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    9. 9

      Valmetin tulos parani selvästi – tilaukset nousivat ennätykseen

    10. 10

      Olisiko useampi Siwa tai Valintatalo voinut mennä kaupaksi? ”Kykeneviä ostajia ei ollut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    2. 2

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    3. 3

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    4. 4

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    5. 5

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    6. 6

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    7. 7

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    8. 8

      Ministeriö: Alkoholilaki menee uusiksi hovioikeuden Alkotaxi-päätöksen takia

    9. 9

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    10. 10

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää