PKC tulosvaroittaa

Julkaistu: , Päivitetty:

PKC Groupin loka-joulukuun tulos poikkeaa markkinoilla yleisesti vallitsevista odotuksista.


Viimeisellä neljänneksellä konsernin tulosta rasittivat edelleen kuparin hinnan nousun aiheuttamat suuremmat raaka-ainekulut, aleneva hintakehitys, Kanadasta Meksikoon tehtyjen tuotannonsiirtojen kulut sekä Pihkovan ja Suzhoun uusien tehtaiden toimintojen käynnistyskulut.

Lisäksi konsernin kannattavuutta rasittivat viimeisellä neljänneksellä noin kahden miljoonan euron kulut, jotka aiheutuivat muun muassa Pohjois-Amerikan ostettujen toimintojen uudelleenjärjestelyihin liittyvistä irtisanomiskuluista, Kostamuksen tehtaan aiempien jalostuslupien päättämisestä sekä vaihto-omaisuuteen liittyvistä arvostuskorjauksista ja alaskirjauksista.

Konsernin liikevaihto tilikaudella 2006 on noin 229 miljoonaa euroa ja liikevoitto noin 24 miljoonaa euroa.

PKC Group tarjoaa johdinsarjojen, kaapelistojen sekä elektroniikan suunnittelu- ja sopimusvalmistuspalveluita. Tiedotteessa mainitut tilinpäätöksen ennakkotiedot perustuvat tilikauden alustaviin tulostietoihin pohjautuviin arvioihin, eivätkä yhtiön hallituksen käsittelemään tilinpäätökseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    2. 2

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    3. 3

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    4. 4

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    5. 5

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    6. 6

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    7. 7

      ”Ultrahalvat” lentoyhtiöt voivat olla seuraava askel Euroopassa – konkurssit luultavasti jatkuvat alalla

    8. 8

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    9. 9

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    10. 10

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    3. 3

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    4. 4

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    5. 5

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    6. 6

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    7. 7

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    8. 8

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    9. 9

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    10. 10

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    8. 8

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    9. 9

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää