Yli 200 000 yhä ilman sähköä

Yli 220 000 taloutta oli aamulla vailla sähköä Ruotsissa eilisen Per-myrskyn jäljiltä. Sähköt saatiin yön aikana palautettua vain 50 000 taloudelle.
Pahiten kärsinyt sähköyhtiö Eon lähetti aamulla maastoon 1 500 miestä, satoja ajoneuvoja ja kahdeksan helikopteria korjaamaan vaurioita.

Myrskytuulet tyyntyivät Ruotsissa suurelta osin aamulla. Ruotsin ilmatieteen laitoksen mukaan kovaa tuulta oli luvassa enää ulkosaaristossa ja merialueilla.

Junaliikenteen on arvioitu olevan poikki useilla osuuksilla koko päivän. Joillakin reiteillä käytetään vain yhtä raideparia ja junavuoroja vähennetään.

Ongelmalliseksi saattaa osoittautua Tukholman ja Göteborgin välinen ratayhteys. Välillä liikennöi aamulla useita junia tunnissa, kun viikonlopun viettäjät palaavat töihin.

Ainakin kolme ihmistä kuoli kaatuvien puiden alle eilen Ruotsissa, kun Per-myrsky pyyhkäisi yli maan eteläosan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    3. 3

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    4. 4

      OP:n Karhinen: ”Meillä on ihan aidosti nousukausi”

    5. 5

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Suri ei ole täysin tyytyväinen Nokian kehitykseen

    8. 8

      Stora Enso yllätti tulosparannuksella

    9. 9

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    10. 10

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    4. 4

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    5. 5

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    6. 6

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    7. 7

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    8. 8

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    9. 9

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    10. 10

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    7. 7

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    8. 8

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    9. 9

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    10. 10

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    11. Näytä lisää