Ruotsin mainosväki toivoo uutta potkua

Ruotsin mainosala voi tällä hetkellä olla tyytyväinen. Mainontaan panostetaan reilusti, liikevaihto medioissa kasvaa ja mainostoimistot paisuvat ja saavat kansainvälistä tunnustusta. Silti toimistot kaipaavat uutta luovaa potkua.
Maan menestyvimpien mainostoimistojen joukkoon kuuluvan Holst Åkestamin toimitusjohtaja katsoo, ettei alalla ole viime aikoina tapahtunut kovin paljon.

– Useat toimistot hakevat tällä hetkellä tulevia suuntauksia. Perinteisten kanavien tarjonta on niin suurta, että on vaikea tulla huomatuksi. Monet miettivät, mistä uusi ote tai sävy löytyisi, toimitusjohtaja Göran Åkestam pohtii.

Samaa mieltä on digitaaliseen mainontaan keskittyvän Farfarin toimitusjohtaja Matias Palm-Jensen.

– Ruotsissa asenne mainontaan on jotenkin vähän väsähtänyt ja liian keskittynyt. Meillä on voimakas valmennusjärjestelmä: vanhemmat mainostajat huolehtivat seuraajistaan ja opettavat heille, mitä hyvä mainonta on, kertoo Palm-Jensen.

Luovinta mainontaa tehdään hänen mukaansa tällä hetkellä digitaalipuolella, jossa ei tällaista mentor-järjestelmää ole.

Digitaalinen mainonta onkin kovassa kasvussa. Ruotsin suurimman mainoskonsernin, Storåkers McCannin toimitusjohtajan Michael Storåkersin mielestä digitaalisten medioiden kasvu on räjähtänyt.

– Kasvu on massiivista ja kaikki toimistot panostavat digitaaliseen mainontaan. Se on muuttunut vaihtoehtoisesta välineestä massamarkkinoinnin kanavaksi, Storåkers sanoo.

Tilastojen mukaan internetmainonta kasvoi vuonna 2006 vielä edellisvuosiakin nopeammin. Kaikkea kasvua ei pystytä edes mittaamaan.

– Netissä on valtava määrä mainontaa, josta ei ole maksettu lainkaan. Tämän takia sen määrää ei voida mitata samalla perusteella kuin esimerkiksi lehtimainonnan, painottaa Palm-Jensen.

Pohjoismaisuus on Ruotsin mainosalan tämän hetken toinen voimakas suuntaus.

– Pohjoismaisia toimeksiantoja tulee koko ajan lisää. Meillä niiden osuus kaikista projekteista on jo 60–70 prosenttia, Storåkers kertoo.

Pohjoismaisen yhteistyön tarvetta riittää jo kustannussyistäkin. Silti se koetaan usein vaikeaksi.

– Paikallisen vastaanottajan ehdoilla on vaikea toimia kansainvälisesti. Jos mainontaa ei ole tehty paikallisilla ehdoilla, on viestin perille saaminen vaikeaa, sanoo Palm-Jensen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    2. 2

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    3. 3

      Talvivaaran velkojien kärsivällisyys loppui: menot 400 000 euroa kuussa – ei tuloja

    4. 4

      Lindström setvii sotkua: Yksityiset yritykset eivät haastattele työttömiä

    5. 5

      Alko: Suomalaiset siirtyneet laadukkaampiin juomiin

    6. 6

      Mallia Ruotsista – Finanssivalvonta harkitsee laina-aikojen rajoittamista

    7. 7

      Yksi kuva kertoo, miten asuminen kallistuu – näillä eläkeläisillä jo 44 % tuloista

    8. 8

      Finnair valittiin Euroopan parhaaksi lentoyhtiöksi Kiinassa

    9. 9

      Sairaanhoitajat skeptisiä: harva uskoo sote-uudistuksen onnistuvan

    10. 10

      Valuvatko verorahat soten takia pois Suomesta? Selvitimme, miten 3 terveysjättiä maksaa veroja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    2. 2

      Velkojat hakevat Talvivaaraa konkurssiin

    3. 3

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    4. 4

      Onnibusin perustaja tarjoaa taksimatkaa jopa 2 eurolla – tällainen kyyti on luvassa

    5. 5

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    6. 6

      Talvivaaran velkojien kärsivällisyys loppui: menot 400 000 euroa kuussa – ei tuloja

    7. 7

      Professori vertaa Sipilän hallitusta Trumpiin: ”Tulee sutta ja sekundaa, haukkua ja parkua”

    8. 8

      Onnibus irtisanoo 60 työntekijää

    9. 9

      Yksi kuva kertoo, miten asuminen kallistuu – näillä eläkeläisillä jo 44 % tuloista

    10. 10

      Lindström setvii sotkua: Yksityiset yritykset eivät haastattele työttömiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    3. 3

      Kiinalainen verkkokauppa koukuttaa – Suvi, 28: ”Haluan, että minulle on koko ajan tulossa paketteja”

    4. 4

      ”Omat rahat menneet ja ehkä vieraatkin” – toimi näin, jos epäilet katalaa +44 -huijausta

    5. 5

      Wahlroos lahjoitti yli 60 miljoonan osakepotin perheenjäsenilleen – myi Sammon osakkeita yhden sentin hinnalla

    6. 6

      Uusi suomalainen nousi Forbesin miljardöörilistalle

    7. 7

      Bruce Oreck: Tätä Suomen suurinta ongelmaa Slush ja Supercell eivät ratkaise

    8. 8

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    9. 9

      Sote-uudistus: Jopa 60 000 suomalaista voi saada tuhansia euroja kuukaudessa omaan käyttöön

    10. 10

      Onnibusin perustaja tarjoaa taksimatkaa jopa 2 eurolla – tällainen kyyti on luvassa

    11. Näytä lisää