Leuto talvi säästi kasvihuoneiden lämmityskustannuksia

Julkaistu: , Päivitetty:

Leuto alkutalvi on säästänyt kasvihuoneiden lämmityskustannuksia. Kotimaisen tomaatin ja kurkun kuluttajahintoihin säällä ei kuitenkaan ole ollut vaikutusta.
Lämmityskustannuksia on säästynyt jonkin verran, kerrotaan Tuorilan Puutarhalta Himangalta. Vaikka lämmityksessä on säästetty, niin sateet ja kosteus ovat tuoneet lisäkustannuksia. Kosteuden tuulettamiseen on mennyt paljon energiaa, sanoo toimitusjohtaja Timo Tuorila.

Kasvihuoneita lämmitetään Himangalla kotimaisella hakkeella ja turpeella. Lisälämpöä saadaan pakkasilla nestekaasusta ja öljystä. Tuorilan mukaan lämmin talvi on säästänyt nimenomaan nestekaasua ja öljyä.

Tuorilan kasvihuoneissa kasvaa ympäri vuoden kurkkua, tomaattia ja ruukkusalaattia. Viljelyalaa on yhteensä noin 7 000 neliömetrin verran.

Tähän vuodenaikaan niin kurkut, tomaatit kuin muutkin vihannekset kasvavat keinovalon avulla. Ihanteellisin sää kasvihuoneviljelyn kannalta olisi Tuorilan mukaan sellainen, että pakasta olisi muutama aste ja hanki hohtaisi.

Suurin osa Suomen kasvihuoneista lämpiää vielä öljyllä, vaikka kotimaisen energian osuus onkin lisääntynyt. Toimitusjohtaja Ove Grandell Närpiön Vihannes -osuuskunnasta arvioi, että lämpimän talven seurauksena lämmityskuluissa on säästetty jokunen prosentti.

Leuto sää ei ole alentanut kotimaisen kurkun tai tomaatin kuluttajahintoja. Grandellin mukaan syynä tähän on energia- ja palkkakustannusten kasvu. Kustannukset ovat kasvaneet, mutta hinnat ovat pysyneet useita vuosia samalla tasolla, hän perustelee.

Kauppapuutarhaliiton mukaan jo noin viidennes Suomessa talvella syötävästä tomaatista on kotimaista. Vielä kymmenen vuotta sitten täällä syötiin talvella pelkästään ulkomaisia tomaatteja. Vastaavasti yli puolet talvella Suomessa kulutettavasta kurkusta on peräisin kotimaisista kasvihuoneista.

Suomalaisista kasvihuoneista valmistuu vuosittain noin 38 miljoonaa kiloa tomaattia ja 33 miljoonaa kiloa kurkkua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    2. 2

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    3. 3

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    4. 4

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    5. 5

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    6. 6

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    7. 7

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    8. 8

      Näin saat mökkisi arvon nousemaan – asiantuntijoiden 7 vinkkiä

    9. 9

      Hypon Brotherus ei usko asuntohintojen pikaiseen nousuun – tarjonnan kasvu painaa hintoja

    10. 10

      Näiden kesämökkien hinnat ovat usein pielessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    2. 2

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    3. 3

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    4. 4

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    5. 5

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    6. 6

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    7. 7

      Tutkimus piirtää karua kuvaa Postista: ”Haluan omaehtoisesti irtisanoutua, että en joudu kohtaamaan sitä nöyryytystä”

    8. 8

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    9. 9

      Spiegel: Saksalaisilla autonvalmistajilla kartelli 1990-luvulta lähtien – sopivat myös dieseleiden päästöistä

    10. 10

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Haluatko rikastua? Sijoitusguru kertoo, mitä tilillä makaaville rahoille kannattaisi oikeasti tehdä

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    8. 8

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    9. 9

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    10. 10

      Bernerin ehdotus: 14 muutosta ajo-opetukseen – ”Tulee olemaan ajokorttiluokkia, joissa hinta voi puolittua”

    11. Näytä lisää