Paisuneet budjetit pitävät hääsunnittelijan kiireisenä

Julkaistu:

Morsiusparit haluavat häihinsä nyt yksilöllisen teeman, jonka ympärille hääsuunnittelija Mikaela Gango rakentaa juhlien visuaalisen ilmeen. Häiden tunnelman suunnittelija aistii jo parin kotoa.
Kun morsiuspari ottaa yhteyttä hääsuunnittelija Mikaela Gangoon, kutsuu hän itsensä ensi töikseen vierailulle hääparin kotiin.

– Parin luona pystyn aistimaan tiettyjä asioita. Näen, mitkä ovat heille turvalliset värit ja heidän tyylinsä. Jos kotona on pelkistettyä, en tee häihinkään pientä röpelöä.

Gangon työsarkaa on häiden visuaalinen suunnittelu kutsukorteista kiitoskortteihin. Hän on puolentoista vuoden ajan pyörittänyt omaa I do suunnittelu -hääpalveluyritystään ja havainnut, että ajan henki on yksilöllisyys.

Parit toivovat "oman juttunsa" näkyvän myös häissä. Yleensä se käy niin, että häille valitaan jokin teema. Se voi olla väri, joka näkyy läpi juhlien kutsukorteissa, hääparin puvuissa, juhlapaikan koristelussa ja kattauksessa. Tai sitten harrastus. Gango on loihtinut muun muassa kirjallisuus-, urheilu-, matkustelu- ja merihäät.

Gango on huomannut, että häiden budjetit ovat kasvaneet. Se on pitänyt hänet sekä Suomen noin kymmenen muuta hääsuunnittelijaa työllistettyinä.

– Ihmisillä on työt ja perheet. He haluavat panostaa häihin, mutta päästä helpolla. Hääsuunnittelijalle tarvitsee soittaa vain yhteen numeroon, sen sijaan että soittaisi 30:een.

Gangolta voi tilata koko häät aikataulun ja budjetin suunnittelusta vaatteiden valintaan ja menun kokoamiseen. Palveluiden hinnat ovat yhtä yksilöllisiä kuin hääparin toiveetkin.

Gangon tuntikorvaus on 26 euroa, mutta yleensä suunnittelun hinta on jotain 100 ja 10 000 euron väliltä.

Mitä suurempi on hääparin budjetti, sitä enemmän he huomioivat yksityiskohtia. Gangon mielestä kutsukortit ovat kuitenkin monen kompastuskivi.

– Kutsukortit ovat haasteellisia. Monen mielestä niihin vain äkkiä raapustetaan teksti, mutta niissä tulisi informoida myös lahjalistasta ja kartasta juhlapaikalle. Sitten vieraiden ei tarvitse jälkeenpäin kysellä perään.

Gangon asiakkaat ovat nuoria: vanhimmatkin ovat olleet alle nelikymppisiä. Nuoret parit ovat rohkeita toiveissaan, mutta yksi asia yllättää Gangon kerta toisensa jälkeen.

– Alussa pari puhuu, että ei vaaleanpunaista eikä hörhelöitä. Mutta niihin se sitten lopulta päätyy. Prosessin aikana suunnitelmat vaihtuvat moneen kertaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    2. 2

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    3. 3

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    4. 4

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    5. 5

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    6. 6

      Vauhti kiihtyy: suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat – ”ei ole pidemmän päälle kestävää”

    7. 7

      Jopa miljardin dollarin kaupat – George Clooney myi tequilansa

    8. 8

      Miksi Suomen talous kasvaa? Koska sinä velkaannut

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Alko saa uuden toimitusjohtajan Snellman Groupista – palkka 28 500 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    2. 2

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    3. 3

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    4. 4

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    5. 5

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    6. 6

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    7. 7

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    8. 8

      Vauhti kiihtyy: suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat – ”ei ole pidemmän päälle kestävää”

    9. 9

      Yle: Pekka Perä sai vakuutuskuoren avulla miljoonaluokan veroedun Talvivaara-osakkeistaan

    10. 10

      Hei hei, Cumulus-hotellit – tuttu nimi katoaa katukuvasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Hobby Hallista tehty paljon ilmoituksia kilpailu- ja kuluttajavirastolle – toimitusjohtaja myöntää ongelmat

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Taco Bell tulee Suomeen – palkkaa satoja työntekijöitä

    5. 5

      Kovatuloisimpaan kymmenykseen pääsee 4 968 euron tuloilla – onko se paljon vai vähän?

    6. 6

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    7. 7

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    8. 8

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    9. 9

      Ulosmarssi Meyerin telakalla Turussa – työntekijät väittävät, että ihmisiä on uhkailtu

    10. 10

      Delta Auton toimitusjohtaja eroaa – lähtee heti

    11. Näytä lisää