Nokia niiasi, kun Apple julkisti

Julkaistu:

Pörssipäivä käynnistyi Helsingissä selvään laskuun Nokian sekä metalli- ja konepajayhtiöiden luistellessa alaspäin. Tulosvaroittanut QPR Software oli kiilannut laskijalistan kärkeen.
Keskiviikkona kello 11 yleisindeksi OMXH oli 0,9 prosenttia pakkasella, mikä painoi indeksin alle 9?400 pisteeseen. Painorajoitettu OMXH Cap oli jäähtynyt 0,7 prosenttia. Vaihtoa ensimmäisen tunnin kaupankäynnin aikana oli kertynyt 261miljoonaa euroa, josta Nokiaa oli 173 miljoonaa.

Nokia oli vaihtokärjessä 1,6 prosentin laskussa 14,72 eurossa. Osake laski eilen New Yorkissa reilun prosentin ja päätyi hieman alle kotimaan päätöstasonsa. Laskun taustalla oli tietokoneyhtiö Applen esittelemä iPhone-kännykkä, josta povataan kovaa haastajaa korkeamman hintaluokan älypuhelinten kategoriaan.

Deutsche Bank alensi Nokian tavoitekurssin 16,50 eurosta 16,30 euroon. Sijoitussuositus on edelleen "pidä". Pankki odottaa, että Nokian matkapuhelinten keskihinta laskee vuoden ensimmäisellä puoliskolla.

Ohjelmistoyhtiö QPR Software alensi arviotaan viime vuoden liikevaihdostaan ja liikevoitosta. Syynä on yhtiön mukaan viimeisen neljänneksen ennakoitua heikompi lisenssimyynti kotimaassa. QPR oli liimautunut laskijalistan kärkeen 11,5 prosentin miinuksillaan.

Nousijalistan kärkipäässä olivat Kazakstanista tilauksen saanut Honkarakenne, joka oli edennyt 7,6 prosenttia, sekä 0,7 prosenttia vahvistunut toimintaansa Tampereella laajentava Technopolis.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Historiallinen pelastusoperaatio: Italia pelastaa ongelmapankkinsa 17 miljardin euron tuilla

    2. 2

      Aktivistisijoittajan rahasto osti Nestlén osakkeita yli 3 miljardilla eurolla

    3. 3

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    4. 4

      Poisto kaupparekisteristä uhkaa noin 950 yritystä – aikaa lokakuun alkuun

    5. 5

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    6. 6

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    7. 7

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    8. 8

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    9. 9

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    10. 10

      Danske Bankin hallitus hyväksyi suunnitelman: Suomen tytärpankista tulossa sivuliike

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    3. 3

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    8. 8

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    9. 9

      Historiallinen pelastusoperaatio: Italia pelastaa ongelmapankkinsa 17 miljardin euron tuilla

    10. 10

      Danske Bankin hallitus hyväksyi suunnitelman: Suomen tytärpankista tulossa sivuliike

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    11. Näytä lisää