Digikauppa säesti äänitemyynnin kasvuun

Julkaistu: , Päivitetty:

Äänitealan myynti kääntyi viime vuonna kasvuun muutaman tasaisemman vuoden jälkeen. Äänitteitä myytiin viime vuonna Suomen Ääni- ja Kuvatallennetuottajat ÄKT:n mukaan 8–9 prosenttia enemmän kuin 2005.


– Euromääräinen myynti lisääntyi noin 5–6 prosenttia. Kasvun taustalta löytyy muun muassa tekijänoikeuslain uudistus, joka kielsi piraattilevyjen maahantuonnin. Toinen merkittävä tekijä on kasvava digitaalinen musiikkikauppa, apulaisjohtaja Tommi Kyyrä ÄKT:sta sanoo tiedotteessa.

Suomen äänitemyynnin arvo oli vuonna 2005 noin 105 miljoonaa euroa, joka tarkoittaa noin 10 miljoonaa myytyä äänitettä.

– Suomessa kotimaisen musiikin arvo kokonaismyynnistä on poikkeuksellisen korkea. Äänitekaupan kappalemäärissä kotimaisen musiikin osuus on peräti 58 prosenttia. Tämä on eurooppalaisittain poikkeuksellisen korkea luku, sanoo Äänitealan yhteismarkkinointityöryhmän puheenjohtaja, EMI Finlandin toimitusjohtaja Wemppa Koivumäki.

Piristääkseen äänitemyyntiä levy-yhtiöt ja alan kauppiaiden aloittavat keskiviikkona alennusmyynnin. Kyseessä on ensimmäinen kerta kun ääniteala harrastaa yhteistoimintaa alennusmyynnissä.

Alennustuotteita on tarjolla keskimäärin 300–500 nimikettä kauppiaista riippuen. Mukana on useita viime syksynä julkaistuja huippulevyjä. Tarjolla on musiikkia koti- ja ulkomaisesta rockista aina iskelmän kautta jazziin ja klassiseen musiikkiin.

– Levyalen tavoitteena on saada uusia asiakkaita ääniteostoille ja aktivoida alan kauppaa muuten hiljaisena vuodenaikana. Nyt oli sopiva ajankohta saada kauppiaat ja levy-yhtiöt toteuttamaan yhteistä kampanjaa, Kyyrä sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    2. 2

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    3. 3

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Nokian osake ponkaisi rajuun nousuun – kertoi patenttisovusta Applen kanssa

    8. 8

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Saksan talouden kasvu yllätti – vauhti kovinta kuuteen vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    2. 2

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    3. 3

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    6. 6

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    7. 7

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    8. 8

      Nokian osake ponkaisi rajuun nousuun – kertoi patenttisovusta Applen kanssa

    9. 9

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    10. 10

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      Ilmainen porno palaa televisioon

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää