Apple vapautti Jobsin väärennösepäilyistä

Apple julkisti vuosien 2004 - 2005 korjatut tulokset. Samalla yhtiö vapautti nykyisen johdon, mukaan lukien pääjohtaja Steve Jobsin, optioväärennösepäilyistä.


Uutistoimisto Reutersin mukaan Apple kertoi Yhdysvaltain rahoitustarkastukselle SEC:lle antamassaan lausunnossa, että Jobs ja eräät muut johtajat tiesivät joistakin optioiden vääristä päivämääristä, mutta eivät hyötyneet tiedostaan rahallisesti.

Jobs sai 7,5 miljoonaa väärin päivättyä optiota vuonna 2001, mutta hän luopui optioista oma-aloitteisesti. Apple vakuuttaa, että johtajilla on yhtiön täysi tuki takanaan.

Optioskandaalin vuoksi Apple kirjasi ylimääräisen 84 miljoonan dollarin kuluerän. Tämän vuoden tulosta skandaali alentaa neljä miljoonaa dollaria, viime vuoden tulosta seitsemän miljoonaa ja toissa vuoden tulosta kymmenen miljoonaa dollaria.

Applessa löydettiin kolme kuukautta kestäneiden tutkimusten aikana paljon tapauksia, joissa optioiden päivämääriä oli muutettu jälkikäteen niin, että hyöty option saajalle olisi mahdollisimman suuri.

Aiemmin Apple on kertonut epäilevänsä kahta entistä johtajaansa optioväärinkäytöksistä. Epäilyistä ei annettu vielä lisätietoa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    2. 2

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    3. 3

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    4. 4

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    5. 5

      Mitä omistuksiaan valtio voisi myydä? ”Teliaan tai Sampoon voi kallistua”

    6. 6

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    7. 7

      Selvitysryhmä ennakoi muutosta liikenteen verotukseen

    8. 8

      Sanoman Duinhoven: Viime vuosien toimet alkavat tehota

    9. 9

      Fortum teki ison omistusjärjestelyn Norjassa

    10. 10

      EK: Nollatuntisopimukset tärkeitä, rajoitukset vähentävät työpaikkojen syntyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    4. 4

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    5. 5

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    6. 6

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    7. 7

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    8. 8

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    9. 9

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    10. 10

      Uudenkaupungin autotehtaalle hurja hakijaryntäys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää