Saksa aikoo parantaa EU:n suhdetta USA:han

Euroopan unionin puheenjohtajana eilen aloittanut Saksa aikoo panostaa kaudellaan EU:n ja Yhdysvaltain taloussuhteiden kehittämiseen. Saksan liittokansleri Angela Merkel tapaa presidentti George W. Bushin heti tällä viikolla.
Saksan hallituksen tiedottaja vahvisti tänään ilmestyvän saksalaisen Handelsblatt-lehden tiedot yhteistyön edistämiseen tähtäävistä hankkeista. Tiedottajan mukaan tarkoituksena on saada aikaa konkreettisia tuloksia aloitteista, joita Itävalta teki EU-puheenjohtajuutensa aikana.

Itävalta toimi EU:n puheenjohtajana alkuvuodesta 2006 ennen Suomea.

Handelsbaltt-lehden mukaan Saksa haluaa edistää EU:n ja Yhdysvaltain neuvotteluja muun muassa erilaisten kaupan määräysten, pääomamarkkinoiden sääntöjen ja valtion maksamien tutkimustukien yhteensovittamiseksi.

Lisäksi Saksa valmistelee myös useita omia aloitteita taloussuhteiden helpottamiseksi, lehti kertoo.

Taloudellisen yhteistyön kehittäminen nousee esille kun Saksan liittokansleri Angela Merkel tapaa presidentti George W. Bushin Washingtonissa myöhemmin tällä viikolla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    5. 5

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    6. 6

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    7. 7

      Katso miten muut arvostavat työtäsi

    8. 8

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    9. 9

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    10. 10

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    7. 7

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    8. 8

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    9. 9

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    10. 10

      Katso miten muut arvostavat työtäsi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    11. Näytä lisää