Lapsityöläisten määrä tippuu hitaasti

Julkaistu: , Päivitetty:

YK:n Kansainvälisen työjärjestön ILO:n lokakuussa julkaiseman raportin mukaan lapsityöläisten määrä on ensimmäisen kerran laskenut vuosien 2000–2004 aikana 11 prosenttia.


Vaarallista työtä tekevien 5–17-vuotiaiden määrä laski vielä enemmän, 171 miljoonasta 126 miljoonaan. Eroa on 33 prosenttia.

– Lapsuus on nyt noussut maailmanlaajuisesti ihan uudenlaiseen arvoon. Siinä suhteessa maailma on menossa inhimillisempään suuntaan, Suomen Unicefin keräyspäällikkö Liisa Susiluoto sanoo.

Vaikka maailmassa on edelleen runsaasti hiljaista hätää, Susiluoto iloitsee pienistäkin läikähdyksistä, jotka helpottavat kurjuutta. Unicef on juuri rokottanut saamiensa avustusten turvin Afganistanissa neljä miljoonaa lasta tuhkarokkoa vastaan.

– Tänä vuonna toimintaa kuukausittain tukevien määrä nousee yli 30 000:n. Joukko on kasvanut 9 000 suomalaisella lahjoittajalla.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Yksittäiset kuukausittaiset avustussummat ovat viidestä eurosta satoihin euroihin.

– Keskimääräinen avustussumma on 12 euroa. Se kattaa yhden nepalilaisen tytön kouluvuoden kulut eli kirjat ja opiskeluun tarvittavan lamppuöljyn.

Nepalissa koulutyttö saattaa läksynteon ohessa imettää omaa lastaan.

Torstaina vietettävä Viattomien lasten päivä on Herodeksen lastenmurhan uhrien sekä Joosefin, Marian ja Jeesus-lapsen Egyptiin paon muistopäivä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    2. 2

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    3. 3

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    4. 4

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    5. 5

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    6. 6

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    7. 7

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    8. 8

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    9. 9

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    10. 10

      Lontoon Uber-kuskit huolissaan perheistään – "He ovat pahoin velkaantuneita"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    2. 2

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    3. 3

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    4. 4

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    5. 5

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    6. 6

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    7. 7

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    8. 8

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    9. 9

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    10. 10

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää