Kielikurssiyrittäjille vankeutta laittomasta kopioimisesta

Oulun käräjäoikeus on tuominnut kielikursseja järjestäneen pariskunnan tekijänoikeusrikoksista 75 päivän ehdollisiin vankeusrangaistuksiin. Tuomitut olivat kopioineet luvatta oppikirjoja yrityksessään.
Oulun seudulla yrittäjyyttä harjoittaneet tuomitut kopioivat järjestämilleen kursseilleen laittomasti yli 20 eri oppikirjaa vuosina 2000–2004. Kokonaisuudessaan kirjoista kopioitiin laittomasti lähes 137 000 sivua.

Asianomistajina jutussa oli yli 80 kirjan kirjoittajaa sekä 17 kustantajaa, joita kaikkia edusti Kopiosto.

Käräjäoikeudessa käsiteltiin tiistaina vain tapauksen rikosoikeudellinen puoli, sillä osapuolet olivat sopineet tekijänoikeudellisista korvauksista erikseen. Tuomitut ovat suorittaneet laittomasta kopioinnista oikeudenhaltijoille korvauksia yhteensä 68 000 euroa.

Oulun käräjäoikeuden tuomio oli toinen tänä vuonna annettu vankeusrangaistus oppikirjojen laittomasta kopioinnista, kertoo Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus tiedotteessaan.  Mikkelin käräjäoikeus tuomitsi maaliskuussa kopiointiliikkeen yrittäjän kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja yli 100 000 euron korvauksiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    5. 5

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Kreikka-kanta muotoiltiin kiireessä – Orpo kiistää arvostelun

    8. 8

      Saksa ja Ranska perustivat kahden maan työryhmän – tarkoitus vauhdittaa euromaiden yhteistyötä

    9. 9

      Näkökulma: Kreikan piina pahenee taas – pelastavatko vain silmänkääntö­temput?

    10. 10

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    6. 6

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    7. 7

      Vie vapaa-ajan, palkintona yleensä palkannousu: Diplomi-insinööriksi etänä 1,5 vuodessa

    8. 8

      Näkökulma: Kreikan piina pahenee taas – pelastavatko vain silmänkääntö­temput?

    9. 9

      Suomi välttää taas EU-komission tiukan talousohjauksen

    10. 10

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ilmainen porno palaa televisioon

    2. 2

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Siivoaako kotiasi kummajainen, kevytyrittäjä? ”Joku roti tähän pitäisi saada”

    11. Näytä lisää