Strömsö-kirjat viedään käsistä

Askartelu- ja kokkausohjelma Strömsön pohjalta tehty kirja on käynyt hyvin kaupaksi. Kirjaa on myyty liki 18000, valtaosa suomeksi. Strömsö – parhaat palat tuli kauppoihin sekä suomeksi että ruotsiksi tänä syksynä Schildtsin kustantamana.


Kustantaja osasi varautua kirjan suosioon, sillä FST:n ohjelma on kerännyt huimat 400000 katsojaa. 17500:sta myydystä kirjasta yli 13000 on suomenkielisiä.

– Tämä oli suurin piirtein se toive, joka meillä kustantajana oli, kun kuulimme, miten paljon ohjelmalla on katsojia, kertoo Schildtsin toimitusjohtaja Johan Johnson.

Ohjelman suosio on yllättänyt monella tapaa. Kun sen kuvauspaikalle pääsi tutustumaan, paikalle odotettiin Johnsonin mukaan korkeintaan tuhatta henkilöä. Sinne tuli yli 2000. Näistä joka kymmenes osti Strömsö-kirjan.

– Siitä laskimme, että jos katsojamäärä on 400000, voisimme myydä 40000 kirjaa. Onhan tässä vielä aikaa, Johnson naurahtaa.

Schildts on keskittynyt ruotsinkielisen kirjallisuuden kustantamiseen, joten sen kustantamien kirjojen myynti on yleensä varsin pientä. Strömsö yltää Johnsonin mukaan kärkijoukkoon.

Mark Levengoodin kirja Vanhat tädit eivät muni myi 45000-46000 kappaletta, mutta sen hinta oli 17 euroa. Strömsö-kirjan ovh on 46 euroa, joten tilanne on ihan toinen. Olemme kyllä todella tyytyväisiä.

Marraskuussa Strömsö – parhaat palat oli Mitä Suomi lukee -listalla tietokirjojen kahdeksanneksi myydyin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    5. 5

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    6. 6

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    7. 7

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    8. 8

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    9. 9

      Valtiovarainministeriö: Hallitus ei pysty kääntämään velkasuhdetta

    10. 10

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    5. 5

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    6. 6

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    7. 7

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    8. 8

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    9. 9

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    10. 10

      Katso miten muut arvostavat työtäsi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    11. Näytä lisää