Zaran emo etenee hurjaa tahtia

Julkaistu: , Päivitetty:

Espanjalainen muotimammutti Inditex käärii rahaa. Tänä vuonna yhtiön tulos on noussut viidenneksen, ja uusia myymälöitä on pian 400. Suomalaisille yhtiö on tuttu Zarasta.


Sekä Inditexin myynti että tulos kasvoivat tammikuusta syyskuuhun himpun yli viidenneksen. Myynti oli 5,7 miljardia euroa, tulosta on kertynyt 634 miljoonaa euroa.

Kasvua tuo etenkin uusien myymälöiden perustaminen: tänä vuonna yhtiö avaa yhteensä ainakin 400 myymälää 40 maassa: syyskuun lopussa lukema oli 326 uutta myymälää.

Inditex pyörittää kahdeksaa myymäläketjua, joista suomalaisille on tutuin muotikaupan Zara. Muita ketjuja ovat esimerkiksi Pull and Bear, Massimo Dutti, Bershka ja Zara Home. Viimeksi mainittuja kodinsisustuksen myymälöitä on jo liki 150.

Uusia Zara-muotikauppoja yhtiö on avannut tänä vuonna 108.

Kaikkiaan Inditex on tänä vuonna palkannut 12 000 uutta työntekijää.

Voimakkaimmin Inditex paaluttaa nyt markkinoita Venäjällä, Kiinassa, Japanissa, Singaporessa, Indonesiassa ja Thaimaassa.

Tuhti kasvu kuitenkin hiljenee vuoden lopulla. Inditexin johto ennustaa vuoden viimeisen neljänneksen myynnin menevän viimevuotista tahtia.

Muotikauppaa on Euroopassa kiusannut leuto syyssää, ja kasvu on nojannut uusien myymälöiden perustamiseen.

Esimerkiksi H&M:n myynti kasvoi marraskuussa 11 prosenttia, mutta ilman uusien myymälöiden vaikutusta vain kaksi prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    2. 2

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    3. 3

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    4. 4

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    5. 5

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    6. 6

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    7. 7

      Suomalaisten talousluottamus huipussa – tätä se oikeasti tarkoittaa

    8. 8

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    9. 9

      EU siunasi Arevan pilkkomisen

    10. 10

      Ranskan keskuspankin johtaja: Euro-clearing ei voi jatkua Lontoossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    2. 2

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    3. 3

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    4. 4

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    5. 5

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    6. 6

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    7. 7

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    8. 8

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    9. 9

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    10. 10

      Ranskan keskuspankin johtaja: Euro-clearing ei voi jatkua Lontoossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    7. 7

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    8. 8

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    9. 9

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    10. 10

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    11. Näytä lisää