Ministeriö hylkäsi sähkömerikaapelin

Julkaistu: , Päivitetty:

Kauppa- ja teollisuusministeriö hylkäsi venäläisen United Power -yhtiön hakemuksen rakentaa sähkömerikaapeli Venäjältä Suomeen. Pitkään puitu asia ratkesi tänään, kun yhtiö ei vedonnut loppulausuntonsa venäjänkieliseen osaan, jonka kääntäminen olisi pitkittänyt päätöstä yli vuodenvaihteen.


Suomen kantaverkkoyhtiö Fingrid vastusti voimakkaasti merikaapelin rakentamista. Sen arvion mukaan meriyhteyden rakentaminen olisi edellyttänyt jopa 1,7 miljardin euron vahvistusinvestointeja kantaverkkoon.

Asia oli kiistanalainen, koska osa teollisuudesta kannatti tuontisähkön lisäämistä. VTT:n laskelmien mukaan merikaapeli olisi alentanut sähkön hintaa Suomessa 3–9 prosenttia.

Venäläisomisteinen United Power pyysi jo kolme vuotta sitten ministeriötä lupaa vetää kaapeli Sosnovyi Borin ydinvoimalasta merenpohjaa pitkin Suomeen.

Tuhannen megawatin kaapeli olisi tuonut ydinsähköä tänne yhden ison ydinvoimalan verran.

Suomalaiset ovat epäilleet sähkön riittävyyttä tänne Venäjän oman kovan kulutuksen kasvun takia. Edes venäläisten päätös uuden voimalan rakentamisesta vanhan viereen ei vakuuttanut kauppa- ja teollisuusministeriötä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    8. 8

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    9. 9

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    10. 10

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    4. 4

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    5. 5

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    6. 6

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    7. 7

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    10. 10

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää