Kaupat nettoavat laiskasta lahjakorttien käytöstä

Julkaistu: , Päivitetty:

Yhdysvaltalaisarvion mukaan korteille laitetuista summista kuusi prosenttia vanhenee kukkaroiden pohjilla. Kaupat hyötyvät kuluttajien leväperäisyydestä kymmeniä miljoonia dollareita.
Yhdysvaltalaiset kauppayhtiöt raportoivat käyttämättä jääneistä lahjakorteista jopa kymmenien miljoonien dollarien tuloja. Esimerkiksi Best Buy raportoi viime talvena hyötyneensä 43 miljoonaa dollaria käyttämättä jääneistä lahjakorteista.

Arviot käyttämättä jäävistä lahjakorttisummista vaihtelevat muutamasta prosentista jopa viidennekseen. Kortteja myös häviää. Vähiten jää käyttämättä päivittäistavara- ja bensiiniostoksiin kelpaavia kortteja.

Kauppoja lahjakortit hellivät: tavallisesti ostoksiin kuluu enemmän kuin kortin arvo.

Lahjakorttien suosio joululahjana kuitenkin kasvaa. Uutispalvelu AP kertoo lahjakorttien joulumyynnin kasvavan Yhdysvalloissa tänä vuonna kolmanneksen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Yksi syy kasvuun on, että yhä useampi myymälä myy lahjakortteja. Kaupat myös pakkaavat lahjakortit näyttävämmin, jotta lahja ei näyttäisi persoonattomalta.

Suomessa ladattavia lahjakortteja on ollut laajasti käytössä parin vuoden ajan. Esimerkiksi Stockmann otti ladattavat kortit käyttöön keväällä 2005.

Lahjakortit ovat tavallisesti voimassa kaksi vuotta. Tarkkaa tietoa suomalaiskaupoissa käyttämättä jääneistä summista ei ole.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      Suomeen suunnitellaan uutta 50 miljoonan euron datakeskusta

    6. 6

      Kiinalle toinen luottoluokituksen pudotus – paisuva velka lisännyt riskejä

    7. 7

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    8. 8

      Nella, 16, johtaa pian Kotipizzaa – yhden päivän

    9. 9

      Hallitus selvittää kolmen valtionyhtiön listaamista pörssiin – ”Nyt tarvitaan poliittista päätöksentekoa”

    10. 10

      Kauppa pelmahti täyteen Star Wars -korusta innostuneita kiinalaisia – yrittäjälle tuhansien eurojen potti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    6. 6

      Nella, 16, johtaa pian Kotipizzaa – yhden päivän

    7. 7

      Tikkurila antoi toimitusjohtajalleen lähtöpassit

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Kauppa pelmahti täyteen Star Wars -korusta innostuneita kiinalaisia – yrittäjälle tuhansien eurojen potti

    10. 10

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    11. Näytä lisää