Nasdaq: Nousutahti laantui perjantaina

Pörssit nousivat vielä hivenen perjantaina torstain indeksiharppauksen jälkeen. Tuoreimpien uutisten mukaan USA:n inflaatio on hallinnassa ja maltillinen, mikä nosti Dow Jonesin korkeimmalle indeksiluvulle jo 20. kerran lokakuun alun jälkeen.
Teknojen vaihto piristyi reippaasti puolella miljardilla osakkeella 2,5 miljardiin kappaleeseen.

Adobe Systems kohosi 4,9 prosenttia yhtiön raportoitua odotettua korkeammista myyntituotosta ja voitosta.

Elektroniikkavalmistaja Honeywell kallistui reilut pari prosenttia yhtiön odottaessa 17 prosentin voiton kasvua ensi vuodelta. Kulut saattavat tosin heikentää vielä arvioitua tulosta.

Dell heikkeni prosentilla, sillä yhtiö joutuu viivästyttämään tilikauden kolmannen neljänneksen tulostaan. Yhtiön tilejä ja finanssikäytäntöjä tutkii tällä hetkellä ulkopuolinen taho.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    3. 3

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    4. 4

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    5. 5

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    6. 6

      Suomalainen peli voitti arvostetun palkinnon – Pokémon Gokin jäi taakse

    7. 7

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    8. 8

      Tokmannin osake sukelsi, Tecnotreen kiri

    9. 9

      Valkoinen talo esitteli verouudistusta – yksityiskohdat vielä auki

    10. 10

      Katso oletko väärässä työssä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    3. 3

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    4. 4

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    5. 5

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    6. 6

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    7. 7

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    8. 8

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    9. 9

      Uudenkaupungin autotehtaalle hurja hakijaryntäys

    10. 10

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    7. 7

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    8. 8

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää