Uudet asumismuodot ovat vasta idulla

Julkaistu:

Loppukiri on Suomen ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa asukkaiden omin voimin pyörittämä senioritalo. Samanlaisia on vireillä esimerkiksi Rovaniemellä, Jyväskylässä ja Turussa.
Siilinjärvellä ja Ristijärvellä on puuhattu seniori- ja yhteisökyliä, joissa ajatuksena on senioriasukkaiden houkutteleminen takaisin kotikonnuilleen.

Yhteisötalojen rakentamista on jarruttanut esimeriksi tontin saamisen pulmat. Lisäksi yhteisöllinen malli on varsin haasteellinen. Se sopii erityisesti isoille paikkakunnille, joilta löytyy riittävästi samanmielisiä ihmisiä.

Riidat yhteishankkeissa liittyvät usein rahaan esimerkiksi yhteistilojen kustannusten jakamiseen.

Seniori- ja palvelutaloja rakennuttajat ja rakennusliikkeet ovat toteuttaneet runsaasti. Asuntoja on myyty Suomessa useita tuhansia muutaman vuoden aikana. Tarve lisääntyy koko ajan, onhan Suomi EU:n nopeimmin vanheneva maa.

Seniori- ja palvelutalon käsitteet ovat vasta selkeytymässä, mutta mallit eroavat muun muassa asumistavoiltaan ja rahoitusmalleiltaan.

Senioriasunnot ovat yleensä omistus-, vuokra- tai osaomistusasuntoja, joissa on sellaisia ominaisuuksia kuten turvallisuus, muunneltavuus ja toiminnallisuus, joita ei ole tavallisissa asunnoissa. Asukkaat hankkivat tarvitsemansa arkielämän palvelut lähistöltä.

Palvelutaloissa palvelut ovat talon sisällä, ja niitä toimittavat erilaiset palveluntarjoajat, joista tosin on pula. Pulaa ovat helpottaneet sopimukset kuntien kanssa palvelujen toimittamisesta.

Asuminen palvelutalossa on senioritaloa kalliimpaa, ja asukkaat ovat usein senioritaloissa asuvia iäkkäämpiä ja huonokuntoisempia.

Helsingin Vuosaaressa on iso YIT:n urakoima palvelutalokeskittymä. Oulun Caritas-kylässä on sekä palvelu- että senioriasuntoja.

TP Group Finlandilla ja NCC rakennuksella on oma seniori- ja palvelutalokonseptinsa. Turkulaisella Ruissalo Säätiöllä on Saga-Seniorikeskus. Suomen Punaisen Ristin osittain omistamalla Esperillä on hoivakoteja muun muassa Keravalla ja Kuopiossa.

Kiinteistö Oy Seniorikoti rakennuttaa Rovaniemen keskustaan mielenkiintoisen palvelutalon ja kahden senioritalon kokonaisuuden, joista kaksi taloa on jo valmiina. Senioritalojen asukkaat voivat käyttää palvelutalon palveluja. Rovaniemen kaupunki käyttää myös palveluseteliä, jolla voi ostaa palveluita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    3. 3

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    4. 4

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    5. 5

      Enontekiölläkin tarvitaan arabiaa – kunta hakee kielen osaajaa

    6. 6

      S&P laski Nokian kilpailijan luottoluokituksen roskalainaluokkaan

    7. 7

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    8. 8

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    9. 9

      Kiivas tulosviikko alkoi alavireisesti – Outokumpu pysytteli plussalla

    10. 10

      BMW vakuuttaa – me emme huijanneet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    2. 2

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    3. 3

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    4. 4

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. 6

      BMW vakuuttaa – me emme huijanneet

    7. 7

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    8. 8

      LM: Suomeen tulossa hopeakaivos

    9. 9

      Tokmanni nappasi uuden toimitusjohtajan Keskolta

    10. 10

      ”Kaljun lihavan äijän” tarjoamaa kesätyötä haki monta hyvää nuorta – ”Kukaan ei tullut toimistoon pipo päässä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää