Kolumni: Kuka maksaa television?

Julkaistu:

Hallitus myönsi tällä viikolla uusia digi-tv-toimilupia. Päätöksellä Suomi saa kuusi uutta maksukanavaa. Televisiojohtajien elämä käy yhä vaikeammaksi.
Perinteisesti maksukanavissa ovat vetäneet urheilu ja porno, mutta tätäkään reseptiä ne eivät voi jatkuvasti käyttää.

Nyt maksukanavien pitäisi houkutella myös muunlaisella sisällöllä. Helppoa se ei ole, koska tähän asti maksukanavien kehitys on ollut Suomessa kovin vaivalloista.

Tilanne voi tietenkin muuttua, mutta ei tuskin kovin nopeasti. Myöntäessään lupia valtioneuvosto ja liikenne- ja viestintäministeriö ovat ajatelleet, että maksutelevisio voi olla merkittävässä roolissa joskus ensi vuosikymmenen lopulla.

Siihen asti isot kanavat pitävät pintansa.
Joka tapauksessa viranomaisetkin näkevät kaupallisen televisiotoiminnan tulevaisuuden maksutelevision puolella, koska kaikki luvat menivät niille.

MTV:n ja Nelosen vuosi on ollut mainonnan myynnin näkökulmasta suhteellisen hyvä. Kaupallisen television mainosraha on kasvanut kuutisen prosenttia. Kasvu ei välttämättä jatku.

Kun kanavista aletaan maksaa, yleisöt pienentyvät ja samalla pienentyvät myös mainostulot. Mainostajan täytyy olla myös varma pienen kanavan tavoittavuudesta, muuten niiltä ei mainontaa osteta. Isojen kanavien huomioarvo on suuri.

Maksutelevisio tarkoittaa yhä tiukempaa kilpailua kuluttajien rahoista. Jo nyt suomalaiset maksavat televisioluvan, monet kännykkälaskut, verkkoliittymän ja useita lehtiä.

Kuinka paljon enemmän ollaan valmiita sijoittamaan viestintään? Sitä voi vain arvailla, mutta tähän asti media ja telekommunikaatio ovat pystyneet nostamaan osuuttaan.

Loputtomiin se ei onnistu. Samoista rahoista kilpailee myös muu viihde; pelit, dvd:t ja musiikki.
Kun kaupallinen televisiotoiminta yrittää rahastaa sisällöstä, verkko on meneekin toiseen suuntaan. Kumpi on oikeassa, vai ovatko molemmat?
 
Yleisradiokin joutuu miettimään uusia toimintamalleja. Tosin omistaja ei siihen käytöksellään kannusta.
Yle on tehnyt tappiota koko vuosikymmenen. Tappiot on saatu leikatuksi 135 miljoonasta eurosta tänä vuonna 25 miljoonaan euroon.Yt-neuvottelut ovat koskeneet 500 henkilöä, joista viitisenkymmentä on irtisanottu.

Yksityiseen yritykseen verrattuna toimenpiteet ovat olleet todella pehmeitä. Mutta mitä tekee omistaja? Ensin se vaatii hallintoneuvostossa talouden tasapainottamista ja vastustaa heti seuraavassa käänteessä pienimpiäkin irtisanomisia.

Liisa Jaakonsaarikin kävi heti tällä viikolla paheksumaan kymmenen toimittajan eläkkeelle siirtämistä tai irtisanomista. Miten Yle voi koskaan viedä kunnollisia muutoksia läpi, jos sen omistaja käyttäytyy näin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    2. 2

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    3. 3

      Nokian osake kovassa kirissä pörssissä

    4. 4

      Nokian tulos paljon odotettua parempi

    5. 5

      ”Huomionarvoinen käänne”: Suomalaiset uskovat kasvun heikkenevän

    6. 6

      Uusi arvio: Näin rikas Putin todella on

    7. 7

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    8. 8

      Samsung paransi tulostaan, puhelinmyynti takkuaa

    9. 9

      Suomalaiset kyselyssä: Perustulo oltava niin niukka, että työtäkin on tehtävä

    10. 10

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    2. 2

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    3. 3

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    4. 4

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    5. 5

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    6. 6

      Nokian tulos paljon odotettua parempi

    7. 7

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    8. 8

      Matkailijat rynnivät Suomeen –”Ihmiset arvostavat luontoa ja elämyksiä”

    9. 9

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    10. 10

      Nokian osake kallistui ennen torstain tulosjulkistusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    9. 9

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    10. 10

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    11. Näytä lisää