Laatu on elinehto

Laatu ratkaisee teollisuuden säilymisen Suomessa
Metson tavoitteena on nostaa tuottavuutta joka vuosi vähintään neljällä prosentilla. Tuottavuus paranee yhtiön näkemyksen mukaan innovaatiolla ja laadukkaalla toiminnalla.

Näistä asioista on kiinni koko suomalainen kilpailukyky.

- Ne ratkaisevat, kuinka kauan teollisuus säilyy Suomessa. Niillä voidaan kompensoida kustannushaitta, joka Suomella on kilvoiteltaessa esimerkiksi kiinalaisten tai ukrainalaisten kanssa, sanoo toimitusjohtaja Jorma Eloranta.

Kehitysaskeleita ei voi myöskään jäädä ihailemaan. Jatkuva parantaminen on elinehto kovenevassa kilpailussa. Mutta Suomessa ei ole myöskään syytä antautumiseen, vaikka edullisemman palkkatason maat näyttävätkin vahvoilta.

- Kokonaiskustannuksissa erot eivät ole niin suuret kuin palkoissa. Kyse on siitä, halitaanko kilvoitella vai antaa periksi, pohtii Eloranta.

Laadun kehittäminen on siinä mielessä hyvä asia, että laadun suhteen kaikki ovat samassa veneessä. Työnantajalla ja palkansaajalla, päämiehellä ja alihankkijalla on kaikilla yhteinen tavoite.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    3. 3

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    4. 4

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    5. 5

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    6. 6

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    7. 7

      Wahlroos: Sammon osakkeita yritettiin haalia väärin perustein – "Oli syytä sulkea ikkuna"

    8. 8

      OP:n Karhinen: ”Meillä on ihan aidosti nousukausi”

    9. 9

      Sammon hallituksen palkkiot nousevat – Wahlroosille +9 %

    10. 10

      United Airlinesin uusi, hunajaisempi ote: taivuttelee matkustajia suurilla summilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    4. 4

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    5. 5

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    6. 6

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    7. 7

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    8. 8

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    9. 9

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    10. 10

      Nokian tulos heikkeni hieman – ”kartutimme tilauksia hyvin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    5. 5

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää