Puheaikatarjoukset taas suurennuslasin alla

Julkaistu: , Päivitetty:

Joulu on tuonut kännykkämarkkinoille taas puheaikatarjoukset. Kuluttajavirastoa meno ei miellytä, sillä mainonnan tyyli hipoo jälleen kerran sovittujen sääntöjen rimaa.
Vuoden tärkein myyntisesonki on saanut liikkeelle etenkin Finnet-leirin Dna:n sekä Elisan halpistoimija Saunalahden. Molemmat tarjoavat aggressiivisen liittymämyynnin täkynä ”ilmaisia” puheluja satojen tuntien edestä.

TeliaSonera ja Elisakin ovat tulleet kisaan mukaan, tosin hieman erilaisin asein.

Kuluttajaviraston apulaisjohtajan Päivi Seppälän mukaan puheaikatarjousten markkinointi on ollut viime viikot luupin alla, sillä kaikkien pitäisi noudattaa mainonnassaan yleisesti sovittuja linjoja.

Perusongelma on hänen mukaansa vanha tuttu eli sopimusten todellisia kustannuksia on liian vaikea vertailla.

– Saatamme tarttua joidenkin operaattoreiden puheaikatarjouksiin vielä ennen joulua. Liittymätuotteet ovat monimutkaisia, eikä mainoksista välittyvä mielikuva pidä aina paikkaansa totuuden kanssa, Seppälä toteaa.

Viime jouluna hintakisassa olivat mukana liki kaikki operaattorit. Nyt siitä sanoutuvat irti niin TeliaSonera kuin Elisa, jotka kehuvat panostavansa tänä jouluna 3G-markkinoihin.

Seppälän mielestä kytkykännyköiden ja -liittymien markkinointityyli on vain lisännyt kuluttajien tuskaa, mikäli on halunnut tehdä todellista hintavertailua.

Virasto antoi asiasta sapiskaa jo aiemmin syksyllä, kun sopimusten täsmennykset olivat mainoksissa liian pienellä präntillä.

Liittymävaihto tasaantuu

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Viranomainen tarkasti Onnibusin: yhdessä kuussa ajettiin 25 000 kilometriä ilman kuljettajakorttia

    2. 2

      Oletko superduunissa vai ongelmatyössä? Kysely paljastaa parhaat ammatit – katso lista

    3. 3

      Pikavippifirma vaati tiedot tilitapahtumista lainan saamiseksi – ”Iso kysymys on se, mihin tietoja aiotaan käyttää”

    4. 4

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    5. 5

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    6. 6

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    7. 7

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    8. 8

      Metalliliiton pitkäaikainen puheenjohtaja Per-Erik Lundh on kuollut

    9. 9

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    10. 10

      Delta Auton ja Kia Motorsin asentajat menevät lakkoon ensi yönä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    2. 2

      Viranomainen tarkasti Onnibusin: yhdessä kuussa ajettiin 25 000 kilometriä ilman kuljettajakorttia

    3. 3

      Oletko superduunissa vai ongelmatyössä? Kysely paljastaa parhaat ammatit – katso lista

    4. 4

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    5. 5

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    6. 6

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    7. 7

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    8. 8

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    9. 9

      Trump uhkaa hallinnon sulkemisella, jos Meksikon muuria ei rakenneta

    10. 10

      Metalliliiton pitkäaikainen puheenjohtaja Per-Erik Lundh on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    7. 7

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    10. 10

      Seppälää haetaan konkurssiin

    11. Näytä lisää