Pepsi laajentaa muroihin

Julkaistu: , Päivitetty:

Juomajätti Pepsi laajentaa tuotevalikoimaansa Suomessa kansainvälisellä Quaker-brändillä. Ensimmäisenä myyntiin tulevat kaura- ja ruismurot sekä mikrokaurapuurot.

PepsiCo Nordic Finlandin markkinointipäällikkö Kati Niemelän mukaan myöhemmin voi tulla muitakin tuotteita. Murojen ja puurojen lisäksi Quakerin tuotesalkkuun kuuluvat välipalapatukat, riisit ja pastat.

Quakerin kauramuro lanseerattiin Ruotsissa vuonna 1961. Pari vuotta sitten se nousi maan suurimmaksi ja nopeimmin kasvavaksi murotuotteeksi. Niemelän mukaan tavoite on samanlainen Suomessa.
Niemelä uskoo myös Quakerin puuroihin, jotka ovat nousseet markkinajohtajiksi esimerkiksi Tanskassa. Suomessa puuromarkkinan kasvu tulee nimenomaan pikapuuroista.

– Suomessa syödään paljon puuroa, mutta kokonaismarkkina pysyy aika samana. Pikapuuromarkkinoista 90 prosenttia on tällä hetkellä Elovenalla, PepsiCo Nordic Finlandin toimitusjohtaja Harry Skön luonnehtii.

Pepsi osti Quaker-brändin vuonna 2001. Sitä ennen se oli hankkinut Tropicana-mehut. Skönin mukaan ostosten syynä oli yhtiön johdon vuonna 1996 tekemä päätös keskittyä terveellisiin pikaruokiin ja virvoitusjuomiin. Samalla Pepsi myi Pizza Hutin ja muut omistamansa pikaruokaketjut, jotka toivat kolmanneksen yrityksen liikevaihdosta.

Skön pitää yhtiön kymmenen vuoden takaisia päätöksiä oikeina. Maailman kolmanneksi suurimman ruoka- ja juomayhtiön myynti oli viime vuonna yli 32 miljardia dollaria eli yli 24 miljardia euroa. Siinä oli kymmenisen prosenttia kasvua edellisvuoteen verrattuna.
Skönin mukaan kasvun takana on juuri terveystrendi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    9. 9

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    10. 10

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    11. Näytä lisää

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    10. 10

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    6. 6

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    9. 9

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää