Hollanti vaihtoi digitelevisioon

Hollannista tuli maanantaina ensimmäinen kokonaan digi-tv-lähetyksiin siirtynyt maa. Hollantilaiset eivät kuitenkaan juuri huomanneet asiaa.


Vain murto-osa hollantilaisista, 74 000 taloutta, käyttää antennilla varustettua vastaanotinta. Lähes kaikki muut ovat kaapeli-tv:n piirissä, joka säilyy analogisena.

74 000 talouden ohella noin 220 000 taloutta käyttää antennivastaanotinta kesämökeillä, matkailuvaunuissa ja veneissä.

Aikaisemmin analogiselle vastaanotolle varattu kaistanleveys on varattu KPN:lle, joka käyttää sitä digilähetyksiin. Varaus on voimassa vuoteen 2017 asti.

KPN sopi maan hallituksen kanssa, että yhtiö maksaa digimastojen rakentamisen ja lupaa lähettää kolmen yleisradiokanavan sekä alueellisten kanavien ohjelmat ilmaiseksi. Vastapalvelukseksi yhtiö saa myydä ylijäävällä kaistalla ohjelmapaketteja, joista yhtiö veloittaa noin 15 euroa kuussa.

Hollannin hallitus säästää muutoksella yli kymmenen miljoonaa euroa vuodessa. 74 000 antennitaloudella jaettuna kustannukset nousivat noin 170 euroon taloutta kohti.

Muutos lisää myös kilpailua maassa. - Lisäkilpailu on tarpeen, sillä 94 prosenttia talouksista on kaapeloitu, talousministeriön tiedottaja sanoi.

Kaapelin kanssa kilpailevat myös satelliitti-tv sekä IPTV-internet-tv.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    4. 4

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    5. 5

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    6. 6

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Nordean pankkipalveluiden katko ohi – kortit ja verkkopankki jälleen käytössä

    9. 9

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    10. 10

      Ikea-johtaja: Lihapullat ovat parhaita sohvamyyjiämme

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    4. 4

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    5. 5

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    6. 6

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    7. 7

      Nordean palvelut nurin pitkälle iltaan – käteistä ei nouse eikä verkkopankkiin pääse

    8. 8

      Nordean kortit eivät toimi sunnuntaina – pankkiautomaateilla on jo jonoa

    9. 9

      Ikea-johtaja: Lihapullat ovat parhaita sohvamyyjiämme

    10. 10

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    2. 2

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    3. 3

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    4. 4

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    9. 9

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    10. 10

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    11. Näytä lisää