DI: Sampo haali Nordean osakkeita

Julkaistu:

Finanssikonserni Sampo kasvatti marraskuun aikana omistustaan Nordeassa. Dagens Industrin verkkolehden mukaan Sampo osti viime kuussa runsaat 12,8 miljoonaa pankkikonsernin osaketta ja nousi Nordean 10. suurimmaksi omistajaksi 1,2 prosentin osuudella.


Nordean osakkeen marraskuun keskikurssilla laskettuna Sampo maksoi osakkeista lähes 1,3 miljardia kruunua (runsaat 140 miljoonaa euroa).

DI:n mukaan Sampo on sitten viime syyskuun lopun ostanut kaikkiaan runsaat 28 miljoonaa Nordean osaketta.

Tanskalaislehti Börsen kertoi pari viikko sitten, että Sampo on kiinnostunut Ruotsin valtion Nordea-omistuksesta. Ruotsin valtio on Nordean suurin omistaja noin 20 prosentin osuudella osakkeista.

Sampo ei halunnut kommentoida Nordea-aikeitaan ja -ostoksiaan millään lailla.

- Emme kommentoi sijoituksiamme, viestintäjohtaja Hannu Vuola totesi DI:lle.

DI:n uutinen lähetti Nordean osakkeen selvään nousuun. Helsingin pörssissä osake oli vähän kello 18:n jälkeen noussut 5,5 prosenttia. Sammon osake oli lähes 2,4 prosenttia plussalla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    2. 2

      Tekaistuja alennusprosentteja ja vertailuhintoja – urheiluketjut saivat 100 000 euron uhkasakot

    3. 3

      Suomalaisten kuluja maksettiin miljoonilla euroilla ulkomaille – tällä kortilla sinäkin voit hyötyä

    4. 4

      Terrori kiristää turvatoimia – suomalaisfirma keksi markkinaraon

    5. 5

      HS: Microsoft lakkautti puhelinyksikkönsä – viimeisten työvelvoite päättyi kesäkuussa

    6. 6

      860 000 suomalaista saa asumistukea – määrä pomppasi yli 200 000:lla vuosikymmenessä

    7. 7

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    8. 8

      Osakkeet jyrkimmässä laskussa yli kuukauteen New Yorkissa – kyberhyökkäys iski tekno-osakkeisiin

    9. 9

      Osakeasunnot kallistuivat pääkaupunkiseudulla

    10. 10

      Cargotec irtisanoo 45 – siirtää töitä Bulgariaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    2. 2

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    3. 3

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    4. 4

      Suomalaisten kuluja maksettiin miljoonilla euroilla ulkomaille – tällä kortilla sinäkin voit hyötyä

    5. 5

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    6. 6

      Luksushotelli hylkäsi Trump-brändin

    7. 7

      Terrori kiristää turvatoimia – suomalaisfirma keksi markkinaraon

    8. 8

      Italian pankkien pelastaminen kuohuttaa – veronmaksajien pussille menon piti vaikeutua

    9. 9

      Harvinaisen ankea luku: Ansioiden nousu alhaisinta yli 50 vuoteen

    10. 10

      Pihistääkö joku työpaikan kassasta tai varastosta? Tutkijat haluavat havaintosi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    3. 3

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää