Kemikaaliasetus varmistaa nyt viraston tulon

Kemikaaliasetus hyväksytään huomenna Euroopan parlamentissa Strasbourgissa. Samalla varmistuu kemikaaliviraston työn käynnistyminen ensi kesänä Suomessa.
Erityisasiantuntija Kirsti Vilèn Suomen pysyvästä EU-edustustosta Brysselistä sanoo asetuksen läpimenon näyttävän hyvältä.

– Mikään ei tietenkään varmaa ole, mutta nyt näyttää, että suurimmat puolueet tulisivat sitä tukemaan, Vilèn sanoo.

Jos parlamentti hyväksyy keskiviikkona kemikaaliasetuksen toisessa lukemisessa, asetus vahvistetaan neuvostossa vielä joulukuussa. Vilènin mukaan neuvoston siunaus on lähinnä muodollisuus.

Asetuksen hyväksyminen taas on ehtona sille, että Helsinkiin perustettava noin 500  työntekijän kemikaalivirasto voi aloittaa toimintansa kesäkuussa 2007.

Lähes kymmenen vuotta vireillä ollut laki kemikaalien sääntelystä tuo yhteiseen rekisteriin noin 30 000 kemikaalia. Laki velvoittaa teollisuuden korvaamaan haitalliset kemikaalit vähemmän haitallisilla.

Lisäksi vaarallisimmat aineet on testattava ja niille on saatava viranomaishyväksyntä. Laista on riidelty pitkään kemianteollisuuden vahvan aseman takia. Ala työllistää unionissa lähes puolitoista miljoonaa ihmistä. Vihreät ja vasemmisto olisivat halunneet tiukemman lain.

Konservatiivipuolueet kuuntelivat teollisuutta herkemmällä korvalla ja kantoivat huolta eurooppalaisen kemianteollisuuden kilpailukyvystä. Asetus on välittömästi sovellettavaa oikeutta EU:ssa, joten kansallista implementointia se ei edellytä kuten direktiivit.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    3. 3

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    4. 4

      Näin selviät kun rahat loppuvat

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    7. 7

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    8. 8

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    9. 9

      Maksa laskut tässä järjestyksessä

    10. 10

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    4. 4

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    5. 5

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    6. 6

      Nordean palvelut nurin pitkälle iltaan – käteistä ei nouse eikä verkkopankkiin pääse

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    9. 9

      Nordean pankkipalveluiden katko ohi – kortit ja verkkopankki jälleen käytössä

    10. 10

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää