Wärtsilä kurottaa Aasiaan

Wärtsilä siirsi kohun saattelemana Turun moottoritehtaansa tuotannon Italian tehtaalleen ja vähensi työvoimaa Turussa vajaat 400 henkeä vuonna 2004. Viime ja tänä vuonna Wärtsilän työllisyys on Suomessa lisääntynyt yli 500 henkeä.
Parhaillaan Wärtsilä laajentaa tuotantoa. Vaasaan tulee uusi tehdas ja Italian Triesteenkin uusi tuotantolinja, vaikka maailman telakkateollisuus on Aasia-painotteista.

Wärtsilän merimoottori- ja potkuriliiketoiminnan johtaja Jaakko Eskola sanoo, että Vaasan nelitahtimoottorit menevät pääasiassa eri segmenttiin kuin Aasian nopeakasvuinen telakkateollisuus.

Korean, Kiinan ja enenevässä määrin Vietnamin ja Intian telakat tekevät konttilaivoja ja tankkereita. Eurooppalaista tuotantoa ovat esimerkiksi risteilyalukset, autolautat sekä öljynporaus- ja offshorekalusto, jota tosin tuotetaan myös Singaporessa.

Wärtsilän marine-liiketoiminta tuottaa jo itsekin Aasiassa, vaikka painopiste on edelleen Euroopassa. Kiinassa Wärtsilällä on ohjailupotkurituotantoa. Yhteisyritykset kiinalaisten telakkayhtiöiden kanssa tekevät raskaita potkureita ja apumoottoreita.

Vuonna 2008 käynnistyy Kiinassa kaksitahtimoottoreiden tuotanto yhdessä sikäläisen telakkayhtiön ja japanilaisen yhteistyökumppanin Mitsubishin kanssa.

Kaikki meripuolen tutkimuskeskukset ovat toistaiseksi Euroopassa. Vaasassa on nelitahtimoottoreiden, Sveitsissä kaksitahtisten ja Hollannissa potkureiden tutkimuskeskus.

Tuotantoa Euroopassa on Suomen ja Italian lisäksi Hollannissa, Espanjassa ja Norjassa.

– Maailma ei ole ihan niin yksinkertainen, että suljetaan tuotanto Euroopassa ja mennään Aasiaan. Kun maailman telakkateollisuus kasvaa, kasvetaan täälläkin.  

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Euroja on enemmän kuin ikinä – jos summa olisi Suomella, valtion rahoitus olisi turvattu vuosisadoiksi

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    5. 5

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    6. 6

      Keva ylsi kolmen prosentin sijoitustuottoihin – ”Huolet jatkon kehityksestä kasvavat”

    7. 7

      Valtiovarainministeriö: Hallitus ei pysty kääntämään velkasuhdetta

    8. 8

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    9. 9

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    10. 10

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    3. 3

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    4. 4

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    5. 5

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    6. 6

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    7. 7

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Euroja on enemmän kuin ikinä – jos summa olisi Suomella, valtion rahoitus olisi turvattu vuosisadoiksi

    10. 10

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää