Kiinalaiset autot kaasuttavat Eurooppaan

Aivan näinä päivinä Eurooppaan rantautuu Brilliance Zhonghua ja Loistava Kiina -merkkisiä henkilöautoja valmiina taistelemaan Euroopan tiukoista automarkkinoista.


Kiinalainen autonvalmistaja Brilliance China Auto on tehnyt kahden miljardin dollarin kaupat saksalaisen autojen jälleenmyyjän HSO Motors Europen kanssa.

Sopimuksen mukaan  Brilliance tuo 158 000 kappaletta 2,0- ja 2,4-litraisia henkilöautoja Eurooppaan viiden seuraavan vuoden sisällä.
Ensimmäinen autolasti lähti kohti Saksaa lokakuun lopulla.

Autokauppa merkitsee samalla tähän asti suurinta kiinalaisvalmisteisten autojen kauppaa Eurooppaan ja länsimarkkinoille.

Loistava Kiina -niminen auto on Bemarin E-sarjan kokoinen, neliovinen, limusiinityylinen sedan, jonka huippunopeus on 200 kilometriä tunnissa. Luksusauto maksaa Saksassa eräiden arvioiden mukaan alle 20 000 euroa.

Brilliance Zhonghua on kehitetty erityisesti Euroopan markkinoita varten ja se on nyt myös läpäissyt Euroopan turvallisuus- ja päästötestit.

Brilliance-yhtiön puhemiehen mukaan yrityksen tavoitteena on myydä vielä tämän vuoden puolella 3 000 Zhounghuaa Eurooppaan ja nostattaa vuotuinen myynti 50 000 autoon vuoteen 2011 mennessä.
Yritys ei kuitenkaan suunnittele tehtaan perustamista Eurooppaan.

Aiemmin tänä vuonna Brilliance perusti yhteisyrityksen Egyptiin, jossa kootaan Zhounghuata kiinalaisista osista.

Brillance China Auto -konsernin tehtaat ovat Koillis-Kiinan Liaoningissa ja sillä on yhteisyritys BMW:n kanssa. Tehtaalla valmistetaan BMW:n 3- ja 5-sarjan sedaneita ja Zhonghuan lisäksi linjoilta putkahtaa kiinalaisia pakettiautoja sekä kevytkuorma-autoja.

Kiinalaisten autojen ja varaosien vienti on kasvanut nopeasti viime vuosina johtuen paikallisten tuottajien piinkovasta yrityksestä raivata tilaa ulkomaan markkinoilla.

Tämän vuoden kolmen ensimmäisen neljänneksen aikana autojen ja auton varaosien vienti nousi yli 45 prosenttia viime vuodesta. Kaupan yhteenlaskettu arvo kohosi 20,5 miljardiin dollariin.

Tämän vuoden autoviennin ennustetaan saavuttavan 250 000 kappaletta, kun viime vuonna vietiin 160 000 autoa.

Kiinan varakauppaministeri Wei Jianguo ennusti taannoin, että Kiinan vuotuinen auto- ja varaosavienti kasvaa 120 miljardiin dollariin seuraavan vuosikymmenen aikana, kun se vuonna 2005 oli 20 miljardia dollaria.

Automotive Resources Asia Ltd:n johtaja Michael Dunne epäilee kuitenkin, että Kiinan autonvalmistajat kohtaavat paljon vaikeuksia pyrkiessään valloittamaan kansainvälisiä markkinoita. Hänen mukaansa ongelmia tulee muun muassa laadussa, ulkomaan markkinoinnissa ja jakelun sekä teollisuuden hajanaisuudessa.

Kiinassa on nykyisin yli 100 autonvalmistajaa ja tuhansia varaosia valmistavia yrityksiä. Nyt kiinalaisten autonvalmistajien päämarkkinat ovat Kaakkois-Aasiassa, Lähi-idässä, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa.

Arvioiden mukaan Kiina ohittaa Japanin tänä vuonna maailman toiseksi suurimpana automarkkinamaana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    4. 4

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    5. 5

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Ruotsalaisoperaattoreita epäillään kartellista – Telia yksi epäillyistä

    8. 8

      Yhä harvempi toimeentulotukihakemus hylätään

    9. 9

      Brittilehti: Suomi osoittaa, ettei euro toimi

    10. 10

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    4. 4

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    5. 5

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    8. 8

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    9. 9

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    10. 10

      Kriisissä rypevä Ericsson teki rajusti tappiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää