Pekkarisen maakunta voitti EU:n yrittäjäpalkinnon

Julkaistu: , Päivitetty:

Keskisuomalainen yrittäjyyshanke on napannut tänään pääpalkinnon Yrittävä Eurooppa -kilpailussa, jonka ideanikkarina on toiminut EU:n puheenjohtajan nimissä kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen.
Euroopan unionin teollisuuskomissaari Günter Verheugen ojentaa näillä minuuteilla keskisuomalaisille Y4-yrittäjyyshankkeen isille  Alueiden komiteassa Brysselissä palkintoa, jonka takana ovat Euroopan komission lisäksi EU:n puheenjohtajamaa sekä Alueiden komitea.

Kilpailuun osallistui alunperin 400 hanketta 28 Euroopan maasta, joista tuomaristo valitsi 13 loppukilpailuun.

Pohjois-Eurooppa pärjäsi kisassa hyvin, sillä finaaliin selvisivät myös Ruotsi, Viro, Norja, Britannia ja Saksa. Loppusuoralle selviytyivät myös Itävalta, Belgia, Bulgaria ja Tsekki.
 
Voitto tuo Keski-Suomelle runsaasti eurooppalaista näkyvyyttä, koska yrittäjähanke on esillä Alueiden komitean lisäksi kansainvälisessä mediassa.

Kilpailun tavoitteena on antaa tunnustusta menestyksellisille toimenpiteille ja ohjelmille, jotka tukevat yrittäjyyttä ja yrityksiä.
Sen tavoitteena on myös rohkaista eurooppalaisia ryhtymään yrittäjiksi sekä jakaa tietoa parhaista yrittäjyysohjelmista ja käytännöistä.

Keski-Suomi käynnisti jo vuonna 2003 Y4-yrittäjyystalkoon, jonka tavoitteena oli kehittää konsepti, jonka avulla kuntien päättäjät pystyvät kehittämään yrittäjyyttä ja yrittäjämäista toimintaa.

Hankkeen nimi Y4 tulee sanoista yrittäjyys ylös yhteiskunnassa yhteistyöllä. Siihen ovat sitoutuneet 36 alueellista organisaatiota ja oppilaitosta, kuten Jyväskylän yliopisto, Keski-Suomen Nuorkauppakamari, Karstulan, Muuramen ja Saarijärven yrittäjät, Äänekosken ja Jämsänseudun ammatillisen koulutuksen kuntayhtymät sekä Karstulan ja Muuramen kunta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Yhdysvaltain talous yllätti iloisesti

    11. Näytä lisää

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    10. 10

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää