Saksalaisjätti pelästytti Venäjän elektroniikkakauppiaat

Saksalaisen MediaMarkt elektroniikkaketujun tulo Venäjän markkinoille on saanut venäläiset elektroniikkaketjut toden teolla pelästymään.
Keskiviikkona Venäjän viisi suurinta elektroniikkaketjua julistivat boikotin Panasonicin tavaroille.  

Boikotin epäillään kuitenkin olevan todellisuudessa suunnattu MediaMarktia vastaan, jolle Panasonic on tarjonnut paremmat ostoehdot kuin venäläisyhtiöille. 

Saksalaisjätti on juuri avannut ensimmäiset elektroniikkakauppansa Moskovassa. Venäläisyhtiöt, Eldorado, Evroset, M.Video, Svjaznoi, Tehnosila ja Mir, itse kuitenkin ilmoittivat, että boikotin syynä on Panasonicin haluttomuus siirtyä käyttämään läpinäkyviä maahantuontikanavia hämäräfirmojen sijasta.

Saksalaisen Metro- yhtymän elektroniikkaketju MediaMarktin arvellaan sekoittavan tehokkaasti Venäjän elektroniikkamarkkinat. MediaMarkt pystyy ostamaan tavaraa valmistajilta halvemmalla suuren kokonsa vuoksi ja sen tuottovaatimukset ovat alempana kuin lihaviin siivuihin tottuneilla venäläisketjuilla.

Venäläisketjujen pitää siis uudessa kilpailutilanteessa alentaa hintoja ja pienentää marginaalejaan. Venäjän kilpailuviranomaiset ovat jo kiinnostuneet venäläisyhtiöiden boikotista.

Kilpailuviranomaisten mielestä kyseessä saattaa olla kilpailua rajoittava toimi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    5. 5

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    6. 6

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    7. 7

      Etla: Tasa-arvo-ongelmat alkavat heti työurien alusta

    8. 8

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    9. 9

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    10. 10

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    3. 3

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    4. 4

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    5. 5

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    6. 6

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    7. 7

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    8. 8

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    9. 9

      Euroja on enemmän kuin ikinä – jos summa olisi Suomella, valtion rahoitus olisi turvattu vuosisadoiksi

    10. 10

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää