Microsoft aikoo myydä miljoona Zunea kesään mennessä

Zune maksaa 250 dollaria ja sen 30 gigan kiintolevylle mahtuu 7500 musiikkikappaletta. Erityinen ominaisuus laitteessa on mahdollisuus siirtää musiikkia langattomasti toiselle käyttäjälle.Microsoft ei odota Zunen saavuttavan nopeasti markkinajohtajan Applen iPodin myyntilukuja. Microsoft tähtää aluksi markkinakakkosen asemaan.


Pitkällä tähtäimella ruokahalu kasvaa. - Aiomme joskus yltää markkinajohtajaksi. Tuomme markkinoille useampia Zunen malleja sekä alamme myymään niitä ympäri maailmaa, johtaja Bryan Lee totesi Reutersille.

Tällä hetkellä Zune on myynnissä vain Yhdysvalloissa. Microsoft ei ole kertonut suunnitelmistaan tuoda Zunea Eurooppana tai Aasiaan.

Ensimmäisten myyntilukjen perusteella Zunen myynti on ollut vaisua. Mp3-markkinoita seuraavan NPD Groupin mukaan Zune oli ensimmäisellä myyntiviikollaan toiena, mutta putosi viidenneksi marras-joulukuun vaihteessa, jolloin kilpailijat kampanjoivat rajusti.

Amazonin listalla musta Zune oli vasta 55. myydyin elektroninen laite, kaukana kilpailijoista Applesta, SanDiskista ja Creativesta.

NPD Groupin analyytikon Stephen Bakerin mukaan on kuitenkin vielä liian aikaista tehdä johtopäätöksiä Zunen menestyksestä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Katso miten muut arvostavat työtäsi

    8. 8

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    9. 9

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    10. 10

      Etla: Tasa-arvo-ongelmat alkavat heti työurien alusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    7. 7

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    8. 8

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    9. 9

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää