Fortum maksaa korvauksia Jyväskylälle

Julkaistu: , Päivitetty:

Energiayhtiö Fortum joutuu maksamaan useiden miljoonien eurojen korvaukset Jyväskylän kaupungin energiayhtiölle. Välimiesoikeuden mukaan yhteisen tuotantoyhtiön käyttö- ja kunnossapitosopimus on kilpailuoikeudellisesti pätemätön.
– Hyvitys tulee jyväskyläläisille sähkön ja lämmön hinnassa, lupaa Jyväskylän Energia Oy:n hallituksen puheenjohtaja Timo Fredriksson.

Välimiesoikeus antoi ratkaisunsa tiistaina, joten Fredrikssonin mukaan vielä ei voida arvioida miten paljon kaupunkilaisten sähkölaskut pienenevät. Hän ei myöskään paljasta sitä, miten suuresta korvaussummasta on kyse.

Fortum Power and Heat Oy ja Jyväskylän Energia Oy perustivat vuonna 1995 Jyväskylän Energiantuotanto Oy:n, josta Fortum omistaa 60 prosenttia ja kaupungin energiayhtiö 40 prosenttia. Yhtiö tuottaa lämpöä ja sähköä kaupunkilaisille sekä höyryä Kankaan paperitehtaalle.

Yhteisen tuotantoyhtiön käyttö- ja kunnossapitosopimus solmittiin alun perin vuoteen 2010 asti. Jyväskylän Energia vei kuitenkin sopimuksen välimiesoikeuteen, joka määräsi Fortumin korvaamaan ylimääräisen taloudellisen hyödyn vuosilta 2004–2006.

– Tilanne on muuttunut vuodesta 1995, markkinoille on tullut tarjontaa ja kilpailevia yhtiöitä, perustelee Fredriksson. Kilpailuttaminen ei kuitenkaan hänen mukaansa välttämättä tarkoita yhteistyökumppanin vaihtoa.

Fortum on jättänyt välimiesoikeudelle vastakanteen, jossa pyydetään muuttamaan yhteistyöhön liittyvät sähkö- ja lämpösopimukset markkinaehtoisiksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    2. 2

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    3. 3

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    6. 6

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    7. 7

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    8. 8

      Suomen Yrittäjät haluaa estää monopolit terveysalalla

    9. 9

      HUS:n historian suurin sairaalahanke maksaa 280 miljoonaa – rakentajaksi SRV

    10. 10

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    3. 3

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    6. 6

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    7. 7

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    8. 8

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    9. 9

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    10. 10

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    10. 10

      Välittäjä: Kaksikerroksinen rivitalokoti sopii vain 42-vuotiaalle ostajalle

    11. Näytä lisää