Olkiluodon lisäviive ei vaikuta sähkövarmuuteen

Julkaistu: , Päivitetty:

Viidennen ydinvoimalan valmistumiseen putkahtanut lisäviive ei sinällään heiluta valtakunnan sähkönhuoltovarmuutta.


Teollisuusneuvos Arto Lepistö kauppa- ja teollisuusministeriöstä sanoo, että puolen vuoden viivästyminen ei kuviota muuta, kun valmistuminen siirtyy kesästä vuoden vaihteeseen.

– Sähkökapasiteetin osalta pahin tilanne on juuri joulu-, tammi- ja helmikuu eli kylmä kausi.

Toisaalta sähkökapasiteetin osalta tilanne on vuosi vuodelta Lepistön mukaan vaikeampi.

– Jos vielä mennään talvikauden yli (lisäydinvoiman käyttöön otossa), niin periaatteessa mennään taas tiukempaan talveen.

Alunperin Olkiluodon ydinvoimalan uuden kolmosreaktorin piti valmistua vuonna 2009. Viimeisimmän tiedon mukaan reaktori valmistuu vuosien 2010 ja 2011 vaihteessa.

Ranskalaisen Areva-yhtiön johtama konsortio on kompuroinut työmaaprojektinsa kanssa pitkin matkaa. Nyt reaktorin pääputkistosta on havaittu valuvika, joka siirtää voimalan valmistumista puolella vuodella.

Lepistö yllättyi rakentamisen takkuamisesta. Hänestä kukaan tuskin osasi kuvitella, että rakentaminen olisi näin vaikeaa.

– Se on kuitenkin valtakunnan kannalta lohdullista, että Areva kantaa taloudellisen vastuun, ainakin suurimmilta osin. Ja päästökauppa huolehtii siitä, että hiilidioksidipäästöjen osalta ei pitäisi ongelmia tulla.

Ydinvoimalan rakentamisesta vastaava Teollisuuden Voima ja sen emoyhtiö Pohjolan Voima ovat ilmoittaneet projektin osakkaille, etteivät ne joudu myöhästymisen maksumiehiksi. Pääosin menetykset katetaan.

Lepistö ei osaa sanoa, miten mahdollinen sähkövaje markkinoilla paikataan. Hänestä on investoijien asia miettiä vaihtoehtoja.

Lepistö ei usko, että viidennen ydinvoimalan myöhästymiseen vedoten vesivoimahankkeita alettaisiin ajaa eteenpäin.

– Investoinnit tehdään pitkällä aikajänteellä. Yhden vuoden tilanne ei ole niin merkittävä juttu, että vesivoimahankkeita lähdettäisiin miettimään sen takia.
 
Kuudennen ydinvoimalan lupa- ja rakentamisruljanssia Olkiluodon viipyminen voi sen sijaan siirtää.

– Voisi ajatella, että TVO ja sen omistajatahot pitävät mielellään käsissään vain yhtä isoa projektia, Lepistö arvioi.

Teollisuuden Voiman hallituksen puheenjohtaja ja Pohjolan Voiman toimitusjohtaja Timo Rajala ei tiistaina ollut halukas kommentoimaan energia-asioita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Viranomainen tarkasti Onnibusin: yhdessä kuussa ajettiin 25 000 kilometriä ilman kuljettajakorttia

    2. 2

      Oletko superduunissa vai ongelmatyössä? Kysely paljastaa parhaat ammatit – katso lista

    3. 3

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    4. 4

      Pikavippifirma vaati tiedot tilitapahtumista lainan saamiseksi – ”Iso kysymys on se, mihin tietoja aiotaan käyttää”

    5. 5

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    6. 6

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    7. 7

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    8. 8

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    9. 9

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    2. 2

      Viranomainen tarkasti Onnibusin: yhdessä kuussa ajettiin 25 000 kilometriä ilman kuljettajakorttia

    3. 3

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    4. 4

      Oletko superduunissa vai ongelmatyössä? Kysely paljastaa parhaat ammatit – katso lista

    5. 5

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    6. 6

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    7. 7

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    8. 8

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    9. 9

      Trump uhkaa hallinnon sulkemisella, jos Meksikon muuria ei rakenneta

    10. 10

      Metalliliiton pitkäaikainen puheenjohtaja Per-Erik Lundh on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    7. 7

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    10. 10

      Seppälää haetaan konkurssiin

    11. Näytä lisää