EU:n kilpailukykyyn lisää vauhtia

Julkaistu:

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen uskoo vakaasti vauhdittaneensa EU:n innovaatiopolitiikkaa johtaessaan puhetta kilpailukykyneuvostossa tänä syksynä.


– Innovaatiopolitiikka on nostettu Suomen johdolla Euroopan talousagendan keskiöön. Nyt hyväksytyillä linjauksilla saamme todellista vauhtia Euroopan innovaatioympäristön ja sitä kautta kilpailukyvyn parantamiseen, vakuuttaa Pekkarinen.

EU:n kilpailukyvystä vastaavat ministerit hyväksyivät maanantaina Brysselissä yksimielisesti yhdeksän kohdan listan toimenpiteistä, joiden avulla saadaan liikettä talviuneen vaipuneeseen EU:n kilpailukykytalkoisiin eli Lissabonin prosessiin.

Muut ministerit kiittelivätkin Suomea vuolaasti EU:n innovaatiopolitiikan edistämisestä.

Suomi nopeuttaa erityisesti elinkeinoelämän ja tutkimusyhteisöjen välisiä teknologisia yhteishankkeita, joiden käynnistämisessä ei ole päästy vielä vauhtiin, koska rahoitus on puuttunut. Hankkeet on tarkoitus rahoittaa EU:n, jäsenvaltioiden ja yritysten pussista.

– Euroopan menestyksen kannalta on tärkeää, että saamme viisi tai kuusi mittavaa – jopa miljardien eurojen arvoista – tutkimushanketta liikkeelle, korostaa Pekkarinen.

Hän on ajanut kuin hernettä pyssyyn erityisesti sulautettujen järjestelmien tutkimukseen keskittynyttä Artemis-yhteisöaloitetta, josta suomalaiset kuluttajasovelluksia kehittävät it-teknologiayritykset ovat kiinnostuneita.

Suomi on päättänyt jo osallistua Artemikseen 70 miljoonalla eurolla seitsemän vuoden aikana. Moni muu jäsenmaa yrityksistä puhumattakaan on viivytellyt. Yhteisörahaa on kuitenkin tarjolla, sillä Suomi sai sovun aikaiseksi tutkimuksen seitsemännestä puiteohjelmasta. Se tuo tutkimukseen 50 miljardia euroa vuosina 2007–2013.

Toinen tärkeä hanke on Pekkarisen mielestä innovatiivisten lääkkeiden tutkiminen. Siinä suomalaisyrityksillä tuskin on paljon annettavaa.

Komission pitäisi laatia ensi vuoden helmikuuhun mennessä ehdotus sulautettujen järjestelmien ja innovatiivisten lääkkeiden yhteisöaloitteiden käynnistämiseksi, jotta neuvosto voisi päättää niiden rahoituksesta ensi vuoden marraskuuhun mennessä.

Suomi sai vesitettyä Euroopan komission puheenjohtaja José-Manuel Barroson rahaa vievän suunnitelman Euroopan teknologiainstituutista, joka olisi Yhdysvaltain MIT:n tavoin ollut uusi uljas yliopisto.

EIT:stä tulee ainoastaan verkostoyliopisto, joka yhdistää jäsenmaiden huippuyliopistojen osaamista. Komissio on saanut tehtäväkseen tutkia kevään aikana EIT:n rahoituksen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    2. 2

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    3. 3

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Yhdysvaltain talous yllätti iloisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää