Nasdaq: Joulu alkoi kylmällä suihkulla

Osakkeet laskivat perjantaina kautta linjan joulukuun ensimmäisenä kaupankäyntipäivänä. Dollari liukui muihin päävaluuttoihin nähden ja se ja odotettua pehmeämpi tuotantoindeksi saivat sijoittajat myymään osakkeita salkuistaan.
Perusmarkkina on kuitenkin vahva, sillä kaupankäyntisession lopussa kurssit saivat jo tuulta alleen, kun osa sijoittajista alkoi napsia myytyjä osakkeita halvemmalla takaisin. Tekno-osakkeita vaihtui kaikkiaan 2,06 miljardia kappaletta.

AMD laski 4,1 prosenttia, sillä yhtiötä epäillään kilpailuaseman väärinkäytöstä grafiikkapiirimarkkinoilla.

Microsoftin osake laski Nasdaq-indeksin tahtiin, vaikka yhtiö on juuri julkistanut Office 2007, Windows Vistan ja tuloillaan olevan Exchange 2007:n. Mikäli yritykset siirtyvät niihin odotetussa aikataulussa, Microsoftin tulovirta on taattu lähivuoksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Minkä yhtiöiden lennoilla saa parasta ruokaa? Asiantuntija listasi 5 huippua

    2. 2

      Suomalaisten eläkkeissä isot erot – katso, paljonko kotikunnassasi saadaan

    3. 3

      Takavuosien murheenkryynin etumerkki vaihtui plussaksi

    4. 4

      Työt Kelaan, tilalle määräaikaisia – Kuntatyönantaja: ”Heidän kohtalostaan ei ole tietoja”

    5. 5

      Nämä neljä entistä Anttilan tilaa muuttuvat Tokmanneiksi

    6. 6

      Pentagon hyväksymässä ”Kuningasorin” – superkopteri nostaa 12 tonnia ja maksaa kuin synti

    7. 7

      Näin sääntö-Suomen purkaminen on edennyt

    8. 8

      Lähti pois kesken puheen – nobelisti kuittasi Stubbille eduskunnassa: "Alex, mihin sä lähdet?"

    9. 9

      Selvitysmieheltä koruton arvio valtion rakennushankkeista

    10. 10

      Kommentti: Yksi kauhukuvio kertoo, että normien purkamisessa riittää työtä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarkistatko veroilmoituksen pikaisesti? Tästä syystä aikaa kannattaa käyttää tunti tai kaksi

    2. 2

      Nämä neljä entistä Anttilan tilaa muuttuvat Tokmanneiksi

    3. 3

      Lähti pois kesken puheen – nobelisti kuittasi Stubbille eduskunnassa: "Alex, mihin sä lähdet?"

    4. 4

      Suomalaisten eläkkeissä isot erot – katso, paljonko kotikunnassasi saadaan

    5. 5

      Näin sääntö-Suomen purkaminen on edennyt

    6. 6

      Pentagon hyväksymässä ”Kuningasorin” – superkopteri nostaa 12 tonnia ja maksaa kuin synti

    7. 7

      Nobel-voittaja Holmström: Sote on valtava sotku – Obamacare varoitus Suomelle

    8. 8

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    9. 9

      Terveydenhuollon ammattilaiset kummeksuvat sote-esitystä – Mikä on ”yleinen sairaus”

    10. 10

      Näissä ammateissa työvoimapula on pahin – katso 15 ammatin lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    6. 6

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    7. 7

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    8. 8

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    9. 9

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    10. 10

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    11. Näytä lisää