Ympäristöjärjestöt vänkäävät palmuöljystä

Nesteen biodieselin pääraaka-aine palmuöljy jakaa ympäristöjärjestöt jyrkästi kahtia.


Nesteen uuden biodieselin tärkein raaka-aine palmuöljy synnytti kiivaan keskinäisen vänkäyksen ympäristöjärjestöjen välille Nesteen tiedotustilaisuudessa.

WWF:n mielestä palmuöljyn tuotantoon liittyvät ongelmat voi ratkaista paremmilla tuotantotavoilla ja niiden sertifioinnilla. Maan ystävät ja Suomen luonnonsuojeluliitto taas väittävät, ettei palmun viljelyä voi kestävästi lisätä.

Torstaina toisen biodiesellinjan rakentamisesta Porvooseen päättänyt Neste Oil järjesti tiedotustilaisuuden, jossa yhtiö esitteli ensi kesänä ensimmäisellä linjalla jo syntyvän polttoaineen kasvihuonetaseita ja päästöjä.

Niin Neste kuin WWF:kin myöntävät, että nykyinen palmuöljyn tuotanto Malesiassa ja Indonesiassa aiheuttaa ympäristöongelmia, mutta ne ovat ratkaistavissa kestävän kehityksen mukaisella tuotannolla.

Pääsihteeri Timo Tannisen mukaan WWF:n logiikka on se, että koska palmuöljyn energia- ja muu käyttö väistämättä lisääntyy, on viisainta pyrkiä parantamaan sen tuotantotapoja.

– Isot pelurit ovat jo usean vuoden ajan olleet elintarvikeyritysten auditoinnin piirissä, sanoo Neste Oilin hankintapäällikkö Kaisa Hietala.

– Viljely syrjäyttää aina väistämättä alkuperäisluontoa. Kyse on siitä haluammeko siirtyä uusiutuviin polttoaineisiin vai pysyä uusiutumattomissa, totesi komponentit -toimialan johtaja Kimmo Rahkamo, joka johtaa ensi vuonna omaksi toimialakseen irtautuvaa biodiesel-toimialaa.

Nesteen itse kehittämän teknologian paras puoli on se, että yhtiö ei ole sidoksissa vain yhteen raaka-aineeseen. NExBTL-biodieseliä voi tehdä käytännössä mistä tahansa eläinrasvoista tai kasviöljyistä.

Neste on esimerkiksi jo tehnyt sopimuksen käytännössä koko suomen lihajalostusteollisuuden eläinperäisten jäterasvojen ostosta biodieselin raaka-aineeksi.

Tulevaisuuden raaka-ainelähteiksi Neste haikailee esimerkiksi myrkyllisiä öljykasveja. Niiden hyvä puoli on se, että sellaisten käyttö polttoaineen tuotannossa ei kilpaile ravintokäytön kanssa.
Myrkyllisistä öljykasveista esimerkiksi karjan aitaamisessa käytetty Jatropha-niminen öljykasvi kuuluu Hietalan mukaan lupaavimpiin. .

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    5. 5

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    6. 6

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    7. 7

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    8. 8

      Caverionin Lehtoranta: ”Projektiriskit saattavat olla aiemmin arvioitua korkeammat”

    9. 9

      Osa ostaa jo itselleen luottokiellon

    10. 10

      Valtiovarainministeriö: Hallitus ei pysty kääntämään velkasuhdetta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    3. 3

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    6. 6

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    7. 7

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    8. 8

      Euroja on enemmän kuin ikinä – jos summa olisi Suomella, valtion rahoitus olisi turvattu vuosisadoiksi

    9. 9

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    10. 10

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    5. 5

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    6. 6

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    7. 7

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    11. Näytä lisää