Selvitysmies esittää pien-Sipoota Helsingille

Julkaistu: , Päivitetty:

Kuntajakoselvittäjä Pekka Myllyniemi esittää, että Helsinkiin liitetään osa Lounais-Sipoosta. Tämä on vähemmän mitä Helsinki havitteli. Helsinki tavoitteli 5 000 hehtaarin aluetta eli se saisi Sipoolta noin puolet haluamastaan maa-alasta.


Osan itäinen rajaus kulkee Puronniityntien ja Immersbyntien välissä kiinteistöjen rajoja mukaillen, pohjoisessa rajaus kulkee Degermossan ja Ängskullan pohjoispuolelta. Osaan kuuluvat mm. Itäsalmi, Karhusaari ja Landbo, lisäksi Vantaan kaupungista Helsinkiin liitetään niin sanotun Västerkullan kiila.

Myllyniemi esittää, että kuntaliitokset toteutettaisiin vuoden 2009 alusta. Myllyniemen raportti Helsingin, Sipoon ja Vantaan välisen kuntajaon muuttamisesta julkistettiin torstaina Helsingissä.

Helsinki ilmoitti kesäkuussa tavoittelevansa naapurikunnista alueita asuntotuotantoa varten. Alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen (kesk.) asetti Myllyniemen selvitysmieheksi syyskuussa.

Manninen kiitti Myllyniemeä vaativasta ja monin tavoin ristipaineita herättäneestä työstä vastaanottaessaan selvityksen.

Ministeriön valmistelu etenee kuntajakolain edellyttämässä järjestyksessä. Esitys lähtee edelleen lääninhallituksen käsiteltäväksi. Se hankkii tarvittavat lausunnot.

Hallituksen tavoitteena on tehdä asiassa päätös vaalikauden aikana.

Selvitys löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta: www.intermin.fi/julkaisu/532006

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

    2. 2

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    3. 3

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    4. 4

      Sanoman tulos painui

    5. 5

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    6. 6

      Enontekiölläkin tarvitaan arabiaa – kunta hakee kielen osaajaa

    7. 7

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    8. 8

      Kiivas tulosviikko alkoi alavireisesti – Outokumpu pysytteli plussalla

    9. 9

      S&P laski Nokian kilpailijan luottoluokituksen roskalainaluokkaan

    10. 10

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

    3. 3

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    4. 4

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    5. 5

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    6. 6

      BMW vakuuttaa – me emme huijanneet

    7. 7

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    8. 8

      LM: Suomeen tulossa hopeakaivos

    9. 9

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    10. 10

      ”Kaljun lihavan äijän” tarjoamaa kesätyötä haki monta hyvää nuorta – ”Kukaan ei tullut toimistoon pipo päässä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    3. 3

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    4. 4

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää