Kinkkupula saattaa uhata lakon takia

Julkaistu: , Päivitetty:

(päivitetty 16.25) Jopa 50 000 kotitaloutta saattaa jäädä ilman joulukinkkua, jos lihantarkastusapulaiset järjestävät työnseisauksia, väittää Elintarviketeollisuusliitto. Kotimaisten kinkkujen lisäksi myös muita lihavalmisteita voi olla vaikea saada.
Suomen Elintarviketyöläisten liittoon (SEL) kuuluvat lihantarkastusapulaiset ovat ilmoittaneet mahdollisista yhden päivän työnseisauksista, ellei alan palkankorotuksista päästä yhteisymmärrykseen.

Mahdollisia lakkopäiviä olisi kolme, joista ensimmäiset kaksi ensi viikolla. Tarkastajat jättivät työnantajalle ilmoituksen mahdollisista painostustoimista viime viikolla. Varsinaisia neuvotteluja kiistasta ei ole vielä käyty. Ne on määrä aloittaa perjantaina.

Lakkoon menisi noin viisikymmentä tarkastusapulaista. Sen seurauksena teurastus jouduttaisiin lopettamaan välittömästi ja muut työt keskeytyisivät vaiheittain koko lihateollisuudessa.

Työnantajia edustavan elintarviketeollisuusliitto ETL:n mukaan lakot voisivat johtaa siihen, että noin 50 000 kotitaloutta jäisi ilman kotimaista kinkkua. SEL:n puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen pitää työnantajien tapaa uhata joulukinkkujen loppumisella provokatiivisena.

Kuntosen mukaan SEL:llä on tarkoitus vain saada asiaan ratkaisu ilman suurempaa melua.

ETL korostaa lakon olevan laiton, koska alalla on voimassaoleva työehtosopimus.Tarkastusapulaiset katsovat lihateollisuuden olosuhteiden muuttuneen kuitenkin niin paljon, että tarkistuksia on tehtävä myös palkkaukseen.

Kuntosen mukaan kiista on pitkälti seurausta lihateollisuuden keskittymisestä ja yrityskaupoista. Ne ovat johtaneet huomattavaan työtahdin kiristymiseen, mikä ei ole näkynyt ansiotasossa siten kuin olisi pitänyt.

Vaikka esimerkiksi teurastajien palkoissa tuotantotahdin kasvu on näkynyt, Elintarvikeviraston alaiset tarkastusapulaiset katsovat jääneensä siitä osattomiksi. Työnantajajärjestön mukaan elintarviketyöläiset osoittavat piittaamattomuutta suomalaisesta työmarkkinakulttuurista vaatimalla suuria ylimääräisiä palkankorotuksia pienelle avainryhmälle työrauhan aikana.

ETL katsoo, että SEL aiheuttaa mittavat tappiot kotimaisille yrityksille ja vaarantavat kotimaisia työpaikkoja. Alan työehtosopimus päättyy helmikuun lopussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    2. 2

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    3. 3

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    4. 4

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    5. 5

      Oikeusasiamies: Merkittävä määrä velallisia saanut virheellisesti maksuhäiriömerkinnän

    6. 6

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    7. 7

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    8. 8

      Norjan öljyrahasto tuotti ennätyspotin rahaa

    9. 9

      Ekonomisti: Nousukauden huipussakaan ei ylletä samaan kuin muissa Pohjoismaissa

    10. 10

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    2. 2

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    3. 3

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    4. 4

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    5. 5

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    6. 6

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    7. 7

      Oikeusasiamies: Merkittävä määrä velallisia saanut virheellisesti maksuhäiriömerkinnän

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    10. 10

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    9. 9

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    10. 10

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    11. Näytä lisää